torstai 8. marraskuuta 2012

Sydänkylttejä servettitekniikalla!

servettitekniikka

 decoupage



Saat kopioida ❤






Ukko-kulta leikkasi sydämet kuviosahalla, kovalevystä.
Kuvat tulostin (lasertulostin) tavalliselle tulostuspaperille ja liimasin ne yleisliimalla kovalevyyn kiinni  (Voit tehdä myös Erikeeperistä vesi/liimaseoksen, suhde; 50/50)
Elikkä levitin liimaa kovalevyn pintaan ja asettelin kuvan päälle.
Näitä liimatessa paperi meni niin kupruille,  että huh,huh... piti ihan ottaa kaulin käteen ja sillä "kaulia" liimattua kuviota, kummasti ne kuprut sitten katosivat.  Reunat siistin mattoveitsellä ja lopuksi viimeistelin työn matta spraylakalla.



Isoäidinneliöpino kasvaa pikkuhiljaa.-)


-tuta-

15 kommenttia:

  1. Ihania ja niin viimeisteltyjä.
    Juuri tuo sopii sinuun... kaikki kaunis :)

    VastaaPoista
  2. maltan tuskin odottaa, että pääsen kokeilemaan tunikaa :)

    VastaaPoista
  3. Nuo sydämmet ovat sitten kauniita niin kauniilla tekstillä ja kukkasin.
    Sydän on lempi kuvioni.
    Ja neliö pino kasvaa...kiva kiva!
    Oikeen mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kauniit sydämet! Kiva lukea Sinunkin aurinkoiset tunnustukset.

    VastaaPoista
  5. Ihana idea. :O
    Todella kauniita. Saako idean varastaa? Voisi tuollaisia laittaa eläinten kuvien seuraksi seinälle.

    VastaaPoista
  6. Jaa että kaulimella saa aikaiseksi noin kauniita sydämiä?! Mistä semmoisen kaulimen saa ostaa?

    VastaaPoista
  7. Kauniita; eniten taidan tykätä alimmaisesta.

    VastaaPoista
  8. Ihania. Ylin teksti on kiva. Onko sinulla tuossa vaneri taustana? ( kyselee lehtisahan omistaja ;D )

    VastaaPoista
  9. Olen käyttänyt kovalevyä, mutta kyllähän vanerikin käy:)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania nämä Sinun sydämet. Ja tyylikkään näköisiä isoäidin neliöitä.

    VastaaPoista
  11. Kauniita kylttejä! Ois kivoja vaikka pukinkonttiin :)

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio