sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Älynväläys

Tänään oli niin keväinen sää ja aurinko kurkki vallan ihanasti pilvien takaa.
Minun alkoi tehdä mieli ulos ja liikkeelle. Tai ainakin johonkin kauppaan. Harmittaa vaan kun en pysty kävelemään kunnolla. 
 Kävelykeppien kanssa tuli ongelmia, kun nuo ranteet alkoivat vihoittelemaan.
Sitten!
Muutamia kertoja ostoksilla ollessa olin jo kokeillut ostoskärryjä  kävelytukena. Siitä sitten vaan  testaamaan Ikean kärryjä. Olivat just sopivan mittaiset.
 Laitoin kyynärpäät kärryjen poikittaiseen työntötankoon.
 Puolittain  nojaten  niihin sain painoa pois jaloilta ja kävely sujui kuin tanssi. Tadaa! Ikeassa saa ajan  niin hyvin kulumaan.
Pitäisiköhän sitä hakea rullaattori?



Ohittamaton paikka Ikeassa on myös kassojen luona sijaitseva bistro, siellä on tosi mukava nauttia hodarit ja kanelipulla kera juomien, eikä maksa paljoa!

(Ps. en mä tätä kaikkea yksin syönnyt)

Puolivuotta vielä, sitten pääsen lonkanivel leikkaukseen ja tää mummo alkaa olemaan vähitellen aito teräsmummo. Wautsi! Mutta, mutta odottavan aika on pitkä.
 Ei mulla sen enempää asiaa ollut, kunhan aikani kuluksi jotain höpötin :)

Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille.
Halauksin
-Tuta-

13 kommenttia:

  1. Tuntuu että Ikeassa on ajateltu kaikkea. Sinulle kärryt olivat sopivankokoiset. Lapset saa parkkiin. Voi tyydyttää ison tai pienemmän nälän. Ja mikä ihana ostospaikka se onkaan.
    Kiva kun nuo kärryt kävivät sinulle noin hyvin, voit jatkossakin kuluttaa aikaasi siellä. Mutta pidähän kukkaronnyörit tiukilla, sieltä kummasti löytyy kaikkea.
    Ihanaista maaliskuuta sinulle Tuta. Ja kyllä se leikkauksenkin aika tulee.

    VastaaPoista
  2. Vain toinen kipuilia tietää miten hyvät tuo ostoskärryt ovat meille selkä ja jalkavikaisille. Minä en pystyisi kaupoissa ilman kärryä olemaan. Vaiken mitään ostaisi niin otan kärryn. Kepit minä tarvitsisin , mutta ei vain vielä anna periksi. Meillä on tuo Keskisen kauppa aika lähellä siellä minä huonolla kelillä lenkkeilen.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että keksit konstin liikkua kaupassa. Harmi vaan, kun vielä puoli vuotta joudut odottamaan. Se on pitkä aika kipeänä, mutta onneksi kesä on tulossa. Hyvä kuitenkin, että pystyt liikkumaan. Neljän seinän sisällä on aika ikävää olla koko ajan. Iloisia kauppareissuja ja jaksamista :-))

    VastaaPoista
  4. Anoppi oli isossa leikkauksessa, hänkin käy nyt toipilaana näillä liukkailla lenkkeilemässä isoissa marketeissa. :o)

    VastaaPoista
  5. Mie käytän tuota samaa keinoa aina sillon kun ulos ei uskalla mennä lenkille. Kun on muutaman kerran kiertäny ison marketin kärryjen kanssa niin kunto kohenee.
    Myö naiset ollaa viksuja :)

    VastaaPoista
  6. Ostoskärryt rollaattorina on tuttu juttu minullekin. Tosin Ikeaan minua ei saa kuin viimeisessä hädässä ;)

    VastaaPoista
  7. Olet sinä aika kekseliäs kun lenkkeilet isoissa marketeissa ostoskärryt rollaattorina siellä ei nyt ainakan ole liukasta
    Hyvä että on ainakin tulossa parannusta että pääset leikkaukseen Kaikkea hyvää sinulle toivotan :)

    VastaaPoista
  8. Onhan tuo aika hyvä tuki, ostoskärry, mein ukko ain sitä marketissa työntelee ja mie välil piän reunas kiinni, vaikkei se mitään tukea anna.

    VastaaPoista
  9. Minäkin kävin reilu vuosi sitten eka lenkillä kauppakeskuksessa, kun ei ulkona uskaltanut vielä kävellä. Olin isossa selkäleikkauksessa ja siitä toipuminen meni hyvin. Pari kertaa uusittiin tämänmuotoinen lenkkeily 😊 Nyg, ku sain selän kuntoo olen tänään kävellyt ko 10km ja vielä on parit koirNlenkitykset edessä. Niin huippua, kun pystyy kävelee. Ennen leikkausta oli 500m ylitsepääsemätön juttu.
    Hyviä vointeja! Kohta alkaa aurinko paistelee, tekee mielelle hyvää ☆
    -päivi-

    VastaaPoista
  10. Hienoa, pääset turvallisesti liikkeelle ja näet ihmisiä samalla. Moni käyttää ostoskärryjä tukenaan ja marketeissa on myös pyörätuoleja lainattavaksi. Ystävättäreni istui pylörätuolissa ja työntelin, kun hänellä oli jalka kipsissä.

    VastaaPoista
  11. Kävin ystäväni kanssa juuri viikko takaperin Ikeassa ja siellä yläkerran ravintolassa syömässä. Possupihvi perunamuussilla, ihana valkosipulileipä, limppari ja kanelipulla maksoivat yhteensä noin 6,50 euroa. Ei paha! :)

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio