tiistai 8. maaliskuuta 2016

Omenapiirakka, sitruunakuorrutteella

Upeaa naistenpäivää kaikille ihanille naisille! Päivän kunniaksi leivoin taivaallisen hyvän omenapiirakan. Tässä herkussa yhdistyy ihanalla tavalla makea ja kirpeä, nam, nam. Vei kyllä kielen ja sydämen mennessään.


omenapiirakka sitruunakuorrutteella.jpg



Noin 30 kpl
225g voita, huoneenlämpöistä
3 dl sokeria
4 munaa
4½ dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Pinnalle:
3-4 kpl punaista omenaa
2 rkl hienoa sokeria
1½ tl jauhettua kanelia
runsas ½ dl pakastepuolukoita (kotimaisia)

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat, yksitellen, samalla sekoittaen.
Siivilöi taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet, vuorotellen maidon kanssa.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin (35x25 cm)

 Kuori omenat ja leikkaa ne viipaleiksi. (minä tein kuutioita) Kääntele ne sokeri/kaneli seoksessa. Nosta omenaviipaleet taikinan pinnalle. Ripottele viimeksi puolukat päälle.
Paista 200 asteessa, uunin alatasolla n. 25-30 minuuttia. (Paistoin keskitasolla)

Sitruunakuorrute
125g voita, huoneenlämpöistä
200 g Philadelphia tuorejuustoa, huoneenlämpöistä
2 dl tomusokeria
1 ½ tl vaniljasokeria
1½ rkl puristettua sitruunamehua

Sitruunakuorrute:
Sekoita huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto. Lisää tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Levitä kuorrutus tasaisesti jäähtyneelle pohjalle. Anna jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa neliöiksi.



Ohjeen nappasin Hemmets sivuilta


Laihdutuskuurin unohtanut!
-tuta-

17 kommenttia:

  1. Tuohan nyt ei voi olla muuta kuin herkkua, sanoo yksi joka on "arki herkkulakossa". Ja lakostahan voi aina vähän lipsua... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ihanaa naistenpäivää myös sinulle!
    Herkullisen näköistä piirakkaa...nam!

    VastaaPoista
  3. Voi mikä herkku jälleen! Laihareista ei kannata edes haaveilla!

    Ihanaa Naistenpäivää, Tuta!

    VastaaPoista
  4. On herkullisen näköistä piirakkaa Uskon sen että on maistuvaa. Voi mulla on soveltamista
    voi, maitoja juusto ei käy soijamaitoa olen käyttänyt . Hyvää viikkoa sulle.

    VastaaPoista
  5. On herkullisen näköistä piirakkaa Uskon sen että on maistuvaa. Voi mulla on soveltamista
    voi, maitoja juusto ei käy soijamaitoa olen käyttänyt . Hyvää viikkoa sulle.

    VastaaPoista
  6. On herkullisen näköistä ja varmasti myös makuista vie varmasti kielen mennessään...namm...namm.Ihanaa naistenpäivää sinulle Tuta =)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa naistenpäivää sinullekin. Kiitos maistiaisista, herkullista, nam.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa herkulliselta :) Hyvää naistenpäivää sinulle myös!

    VastaaPoista
  9. Kylläpä on taas herkkuja, mutta miksipä ei näin naisten päivän kunniaksi :)

    VastaaPoista
  10. Suloista herkkua, kiitos ja oikein ihanaa Naistenpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  11. nami mitä ihanuutta. Mukavaa naistenpäivän iltaa

    VastaaPoista
  12. Herkullista nam, omenaa ja puolukkaa, herkullisella juustokuorrutteella :-)

    VastaaPoista
  13. Maittavat on ainekset, herkullisen kirpsakaksi tekee puolukka piirakan.
    Herkulliset kuvat!

    VastaaPoista
  14. Juuu herkullisen näköistä ja kuola valuu <3

    VastaaPoista
  15. Hyvää mennyttä naisten päivää sinullekkin! Ihanan näköinen sitruuna leivos!

    VastaaPoista
  16. Näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio