perjantai 1. huhtikuuta 2016

Pellillinen pizza al`a bolognesea

Perjantaiterkut kaikille!
Maaliskuu meni joutuisasti, se vain juoksi tuosta ohi ja vilkutti mennessään. 

Blogissa taas herkutellaan, kun sain päähäni leipoa pizzaa. 
Aika hyvää oli ja hävisi nopsaan parempiin suihin.

Niin ja olin luvannut itselleni, etten herkuttele, kakut jätän väliin,
 jäätelöt kierrän kaukaa ja, ja..  Hyvästi hoikempi kesäkroppa. Että näin!






Pohja:


 20 g             tuorehiivaa     
 2 dl              vettä                 
 1 tl                suolaa               
3 rkl             öljyä (rapsiöljyä)
noin. 5 dl    vehnäjauhoja

Lisää täytteet oman maun mukaan.
Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 15 min.

Minun pizzani koostui näistä:
4-5 rkl bolognesekastiketta
230 g savukinkkusuikaleita
1 dl pilkottuja herkkusieniä
1 dl tonnikalahiutaleita
1/2 dl pilkottua ananasta
Pinnalle:
Pizzajuustoa
siivutettua tomaattia
Oreganoa


Murenna hiiva kulhoon. Lisää kädenlämpöinen vesi ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää suola, öljy ja vehnäjauhot, vähän kerrallaan. Sekoita kaikki yhteen tasaiseksi taikinaksi ja vaivaa hetken verran. Anna taikinan kohota liinan alla noin 40 minuuttia..



 Kauli taikina leivinpaperille ja siirrä se pellille, (omani oli 28x40.)

Sivelin pohjan Dolmio bolognese classico tomaattikastikkeella, ripottelin savusuikaleet pilkotut herkkusienet, tonnikalan hippuset ja ananaspalat pizzapohjalle.
Loppusilauksen tein pizzajuustolla ja tomaateilla!


Muutama salaatinlehti lautaselle ja oreganoa pinnalle.. avot!
Pizza oli niin hyvää, että teen varmaan jatkossakin tätä.



Voitin kukkurakoti -blogin arvonnossa kaksi lippua Piha & Puutarha -messuille. Jippii!



Kujeilevaa aprillipäivää kaikille!
-tuta-

30 kommenttia:

  1. Oi,oi kyllähän pizzaa on välillä saatava...nam!
    Herkulliset kuvat!

    VastaaPoista
  2. Hyvä ohje sitä on tehtävä lähiaikana On herkullinen. Kiitos !

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköinen pizza:)

    VastaaPoista
  4. Ihan tässä nälkä iskee,kun kattelee noin herkullista pizzaa...näin pääsiäisen imelän syönnin jälkeen tekee mieli jo jotain suolaista.Mukavaa,aurinkoista viikonloppua sinulle Tuta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula.. mukavaa viikonloppua myös sinulle:)

      Poista
  5. Oikein maittavan näköistä pizzaa ja kyllähän pizza luetaan ruuaksi eli kyllä sillä saa "herkutella" :)

    VastaaPoista
  6. Nam, nam, Sinun pizzasi on niin herkun näköistä, että ihan vesi kielelle herahtaa ☺♥

    VastaaPoista
  7. Voi melkein maistaa ihanan maun! Herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
  8. Herkullisen näköinen pitsa... epäilemättä todella hyvää.
    Onnittelut Piha & Puutarha -messulipuista. Ei muuta kuin nauttimaan annista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia.. ainoa huono asia pitsassa on, että se lihottaa:)

      Poista
  9. Ai ai ai! Teillä on herkkuleipuri emäntänä! Ihanan näköinen pitsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila.. hyvää oli, tuumailee ikuinen lahdutuskuurilainen:)

      Poista
  10. Onnea voitostasi, ja sen kunniaksi ihanaa pitsaa.

    VastaaPoista
  11. Herkullisen näköinen pizza!
    Onnittelut voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari.. hyvin onnellinen olin noista lipuista:)

      Poista
  12. Nyt tarjoilu on sellainen että joudun pizzaa tekemään tänä iltana. :-)

    Mukavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
  13. Oi mitä herkkua, pizza on hyvää. Oikea viikonlopun herkku. Onnittelut voittajalle, upea voitto. Puutarhamessuilla on varmaan paljon nähtävää ja kivoja ideoita.
    Mukavaa viikonloppua :-)

    VastaaPoista
  14. Ai hurja, nyt tuli nälkä...
    Oliskohan kaapissa ainekset rahkapohjapitsaan :D

    VastaaPoista
  15. Ai ai, täällä on taas herkuteltu. Rukola sopii niin hyvin pizzan päälle ja sitä tuntuu nykyään olevan jokaisessa pizzeriassa. Ja tuo sinun pääsiäiskakkusi on todella herkullisen näköinen. Onnea lipuista!! Liisa

    VastaaPoista
  16. Näyttää niiiiiiin herkulliselta. Meillä mies tekee suolaset suurimaksi osaksi , pitääpä sanoa että oliskohan meilläkin pitsa ilta tiedossa :)

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio