torstai 5. toukokuuta 2016

Ananaspiirakka



Aamutervehdys täältä keväisen kauniista Naantalista. Aurinko on paistanut jo muutamia päiviä siniseltä taivaalta. Lämmintä on ollut ja luonto alkaa viheriöimään, voi tätä ihanuutta. 
.
Täksi päiväksi leivoin tämän helppotekoisen ja uskomattoman mehukkaan ananaspiirakan.
Suosittelen kokeilemaan, niin hyvää oli!

ananapiirakka.jpg


Noin 35 palaa


1 tölkki ananasrenkaita, noin 500 g
4 munaa
3 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100g voita, sulatettuna
1 dl maitoa
1 dl ananasmehua (säilykepurkista)
5 ½ dl jauhoja

Pinnalle:
tomusokeria



Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kevyesti sekoittaen ananasmehu, maito ja jäähtynyt rasva. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja (siivilöi) lisää ne munaseokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperoidulle noin 30 x 36 cm (omani oli 25x 38) kokoiselle uunipellille. Valuta ananaksesta neste, pilko. Levitä ne taikinan päälle. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunin keskitasossa noin 25-30 minuuttia. Siivilöi jäähtyneen piirakan päälle tomusokeria, leikkaa paloiksi. Ohje:Lindas Bakskola.

ananaspiirakka.jpg





Kaunista Helatorstaita sinulle!
-tuta-

9 kommenttia:

  1. Miten tässä sitä laihtuu kun siulta saa toinen toistaan herkullisempia ohjeita, joita on pakko laittaa ja maistaa ( huono itsekuri miulla)
    Oikein aurinkoista tätä päivää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, laihduttaa yritän.. huonolla tuloksella. Suuren palan maistoin tätäkin piirakkaa ja niin hyvää oli kaffen kanssa:)

      Poista
  2. Houkuttava kuva ananaspiirakasta.
    Hyvää olisi...:)

    Kiitos. Kaunista aurinkoista helatorstaita Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Pakko kokeilla, kiitos ohjeesta. Vaikuttaa pikaleipomukselta. Hyvää pyhäpäivää ja ihaninta äitienpäiväviikonloppua.
    Kaisa

    VastaaPoista
  4. Nam! Olen tehnyt tätä joskus ja se on kyllä just niin ihana kevätkakku! Terveiset täältä!
    Tänne on tullut kesä!!! Ensimmäiset haarapääskyset on tänään muuttaneet meidä talliin. Kiitos Taivaan Isälle, talvi on ohi! Ja perhosia näkyy ja niitä isoja pörriäisiä, joita tekee mieli silittää kun ovat suloisen näköisiä :)

    VastaaPoista
  5. Kummasti alkoi hiukomaan täällä, maistuisi kyllä minullekin. <3

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio