tiistai 13. syyskuuta 2016

Kalkkimaalausta ja kuvansiirtoa!

Moikka jälleen!
Täällä lounaassa syyskuu on alkanut todella vaihtelevassa säässä. Aurinko, lämpö ja sade ovat kilvan kirmanneet. Ilmassa kuitenkin alkaa olla jo syksyn tuoksua. Sateisina päivinä sen aistii todella hyvin. Tuoksun, mikä tuoksuu vain ja ainoastaan syksyllä.

Tuunausta!
 Vanha kynttilänjalka sai kalkkimaalia pintaansa! 




Tämä oli ensimmäinen kuvansiirto kokeiluni. Ei mennyt heti niinku Strömsössä, kolmannella kertaa vasta onnistuin. Paperin irti hankaamisessa täytyy olla todella varovainen. Sormia pitää liikutella todella kevyesti kuvan päällä, ettei se vaurioidu.

Käännä kuva kuvankäsittelyohjelmassa peilikuvaksi. Tulosta kuva (käytin tavallista tulostuspaperia), lakkaa kuvapuoli kuvansiirtolakalla, tai erikeepperillä. Lakkaa myös pohja, jolle aiot kuvan asetella.  Aseta kuvapuoli pohjaa vasten, lakatut pinnat vastakkain.

kuvansiirto ohje
Tarkista että kuvassa ei ole ryppyjä tai kuplia. Minä pyörittelin kynttilää edestakaisin kuvan yli. Pyyhi ylimääräiset liimat reunoilta pois ja anna kuivua.. lakan ohjeen mukainen aika. (annoin kuivua yön yli)

Sitten seuraa jännittävin vaihe, kuvan esille hierominen!

Kastele paperi vesisuihkeella tai märällä sienellä.  Kun kuva on tarpeeksi vettynyt, aloita sen hierominen sormilla.
kuvansiirto puulle
Kastele sormia välillä ja jatka varovaista hieromista, kunnes kuva on kirkastunut ja harmaa nukka pois. Viimeistele kuva lakkakerroksella..



kuvansiirto erikeepperi


 Tämän kuvan siirsin jo paljon onnistuneemmin.
Kuvansiirto ohje
(Olen itse ommellut hääpukuni, sekä ukkokullan paidan ja mirrin).

kuvansiirto erikkeepperillä


Sohvan käsinojatarjotin sai myös kalkkimaalia pintaansa.

Kuvan siirsin servettitekniikalla!



Tulipahan vain mieleeni, että tämä bloggaaminen on aika mukavaa puuhaa, kun kaikki tehdyt jutut voi kirjata tänne. Muutenhan ne unohtuisivat pikkuhiljaa.. aikojen saatossa. Ja jos jostain ohjeesta tai vinkistä on ollut jollekin vielä hyötyä, niin "jaettu ilo on kaksinkertainen ilo".

Tähän on ihan pakko laittaa tämä hieno elämänviisaus: — Vincent Van Gogh ) ."Jos kuulet sisäisen äänen, joka sanoo: ”sinä et osaa maalata”, jatka kaikin mokomin maalaamista – ja pian se ääni vaikenee"
 (tämä viisaus koskee kaikkea tekemistä)
Ihanaa tiistaita teille kaikille!

-tuta-

37 kommenttia:

  1. Täältä blogistasi löytyy aina kaikkea mielenkiintoista. Kiitos kaikista ihastuttavista vinkeistä :)

    VastaaPoista
  2. Oi, miten ihania tuunauksia! Pienellä sitä kyllä saa kivaa kotiin.. ja maalaus on kyllä paras apu kun haluaa nopeasti jotakin kivaa kotiin. Sinulla on kyllä ihania ideoita täällä blogissasi toteutettavaksi.. Suloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhat kiitosta Tanni ja Suloista viikkoa myös sinulle:)

      Poista
  3. Tuosta kyntteliköstä tuli todella kaunis!! Ja nuo kuvat♥♥

    VastaaPoista
  4. Todella upea tuo kynttelikkö! Ihana, että bloggaat ja jaat meille ohjeita ja vinkkejä. Tuota kuvansiirtoa tekisi mieli kokeilla. :) Tarttuukohan kuva mihin tahansa pintaan, jos pintaan vaan laittaa ensin lakkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen tehnyt vain maalatuille pinnoille, mutta luulen että kuva tartuu mihin vain.
      Jospa ensin kokeilet jollain pienellä kuvalla.. ja katsot miten käy:)

      Poista
  5. Voi miten ihania ja kauniita tuunauksia oletkaan tehnyt, siis olet niin taitava ja luova kerrassaan! Tuo Van Goghin viisaus osui ja kolahti...maalaus jatkuu täälläkin kaikesta huolimatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Saila, minä rakastan ylikaiken mietelauseita:)

      Poista
  6. Moro, hyvät aiheet olet taas syksyilloille antanut puuhattavaksi. Tulevan koiranpennun kuvan teen pikkutauluksi pienimmille perillisille antamallasi tekniikalla. Ihana päivä täällä Pirkanmaalla, kuinkas teillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, meillä on myös aivan ihana, aurinkoinen päivä♥

      Poista
  7. Kauniita nuo sinun työsi. Nyt voit keskittyä täysin niihin, kun hoidot on ohi. Ja sinä vapaa niistä. Mutta eletään vain täysillä. Niin yritän itsekin. Jälkensä se jätti, mutta siitä huolimatta. Toivotan hyvää syksyä ja parempia aikoja, jospa tästä vielä. Terv. Kerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu.. Hyvää syksyä ja parempia aikoja myös sinulle♥

      Poista
  8. Aivan ihania tuunauksia taas!
    Kivaa tiistaita sinulle!😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. kivaa tiistaita myös sinulle:)

      Poista
  9. Upeat ,kauniit tuunaukset ,taidokkaasti tehdyt,kauniit, sinä se osaat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, rakastan kaikkea käsillä tekemistä:)

      Poista
  10. Ihania tuunailuja! Kyntteliköstä tuli oikein hieno ja tuo siirtokuva vinkki täytyy laittaa muistiin. Liityin samalla lukijaksesi ja tervetuloa myös vastavierailulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sinulle..kävin lukemassa blogiasi ja liityin myös lukijaksi:)

      Poista
  11. Oletpa tehnyt taas kivoja juttuja. Kalkkimaalista on näköjään moneksi kun tarttui kynttilänjalkaankin. Minä olen sitä sutinut nukkekotini kalusteisiin ja seiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja, kalkkimaalilla on mukava maalata:)

      Poista
  12. Ihania juttuja olet tehnyt. Upeita tuunauksia.

    VastaaPoista
  13. Ihanan kyntelikkö tuunauksen teit. Nuo kuvan siirrotkin ovat kauniita.

    VastaaPoista
  14. Miten hienoja juttuja oot taas tehnyt. Kynttiläjalka on tosi kaunis. Nuo kuvat vau upeita.
    Kiitos vastasin haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija.. vanhan tuunaaminen on antoisaa puuhaa:)

      Poista
  15. Oi oi oi, onpa ihanasti onnistuneita juttuja.
    Mä kokeilin kerran tuota kuvansiirtoa (ihan samoin ohjein, mitä sullakin), vaan ei ihan mennyt kuin strömsöös... :o Sulla meni.
    Kaunista ja kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä.. kolmannella kerralla vasta minäkin onnistuin:)

      Poista
  16. Oi miten ihania juttuja sinä teetkään, kaikkea niin kaunista <3 Kiitos isnpiraation sytyttämisestä, hiukan ollut hakusessa, vaikka to do lista on pitkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkka.. tuunaaminen on vallan ihanaa puuhaa:)

      Poista
  17. Ihania juttuja olet taas tehnyt. Tuo kuvansiirto oli sellainen mitä pitää varmaan kokeilla jossain vaihteessa :)

    VastaaPoista
  18. Voi että miten ihania olet tehnyt. Ja kiitos ohjeesta. Pakko kokeilla jossain vaiheessa tuota kuvansiirtoa. Liisa

    VastaaPoista
  19. Moikka, ootko tehnyt kuvan siirtoa kalkkimaalille vai servettitekniikalla?
    Kauniita ovat!

    VastaaPoista
  20. Moikka, ootko tehnyt kuvan siirtoa kalkkimaalille vai servettitekniikalla?
    Kauniita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alemman kuva siirsin servettitekniikalla, ensin maalasin käsinojatarjottimen, annoin kuivua. Sen jälkeen kiinnitin kuvan servettitekniikalla.

      Poista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio