lauantai 10. syyskuuta 2016

Palkinto/haaste-Blogger Recorgnition Award


Sain Happystarhome-blogista palkinnon/haasteen, paljon kiitoksia..  tässä vastaukseni.



HAASTEEN SÄÄNNÖT MENEVÄT NÄIN:

* Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

* Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen

*Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

* Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

* Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajaksi


 Nämä kakut tein mummon kultaisille! Koristamaan heidän rippijuhlien kahvipöytää.


*Vuonna 2009 blogimaailma oli täysin vieras käsite minulle. Joitain ohjeita googlatessa en edes huomioinut sitä, että ohje oli jonkun bloggaajan. No, meillä oli ihanat juhlat tulossa, kun vanhin lapsenlapsistani pääsisi kohta ripiltä. Ajattelin jotain kaunista täytekakun mallia etsiä kuvahaulla. Sieltähän lämähti sellainen kuvakavalkadi nenäni eteen, että oksat pois. Ensimmäinen ajatus oli; eihän nuo voi kakkuja olla, seuraava oli sitten; minä myös! Siitä se sitten lähti, mutta ei minusta kakkumaakaria kuitenkaan tullut, vaikka kovasti yritin. Ensimmäisen blogini perustin Vuodatukseen, nimellä Askartelua ja Elämänmakuja.

* Vierailkaa toisten blogeissa kommentoimassa, näin tulette tutuiksi ja saatte itsekin vastavierailuja.

*Upeassa Happystarhome blogissa Elina kirjoittaa heidän perheen elämästä, omalla ihanalla tyylillään. Suosittelen lämpimästi kyläilemään siellä..   Happystarhome

Palkinnon/Haasteen lähetän seuraaviin blogeihin :


 -Tuta-

8 kommenttia:

  1. Pitääpä käydä katsomassa listan blogeja, jos on jotain kivaa siellä luettavaa. Mukavaa ja leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Todella upeat kakut. Onneksi on kuvat jäljellä, niin voi jälkeenpäinkin ihastella ja maiskutella makua kielellään.

    VastaaPoista
  3. Kivoja ohjeita annoit uudelle bloggaajalle!
    Kiitos paljon haasteesta!😊
    Olen tehnyt tämän saman haasteen kesäkuun alussa.
    Voit käydä blogissani sen lukemassa.
    Muuten olisin mieluusti tehnyt tämän haasteen, mutta en viitsi samoja juttuja kirjoitella.
    Kivaa sunnuntaita sinulle!💕

    VastaaPoista
  4. Mukavaa syksyistä viikkoa ja kakut ovat ihanat.

    VastaaPoista
  5. Ooh, kiitos tästä :)
    Vastaavanlaiseen olen vastannut, vaan voinen toki ottaa haasteesi vastaan :) Kertaus on opintojen äiti jne. :D
    Kyllä sulla onkin monenmoista kädentaitoa, kakut ja käsityöt summuut. Hyvä kun bloggaat!

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta. Sain jo aiemmin ma-telta samaisen haasteen, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Minäkin olen joskus vastannut samantapaiseen, mutta menkööt nyt uudelleen. Liisa

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio