tiistai 4. lokakuuta 2016

Porkkanakakku



Pientä leivontaa välillä, ettei ihan mene haastepostauksiin. Vaikka tuovathan ne piristävää vaihtelua omien juttujen sekaan ja samalla tutustuu toisiin bloggaajiin.♥

Tänään tarjoan teille hyvää porkkanakakkua, kuin suoraan konditoriasta! Herkullin tarjottava, jonka pinnalla on sitruunanmakuinen kuorrute. Kakku joka kirjaimmellisesti sulaa suuhun.


porkkanakakku paras helppo



2 dl sokeria

3 munaa

300g kuorittuja, hienoksi raastettua porkkanaa

100g hasselpähkinärouhetta/jauhoja

1 dl ruskeaa raakasokeria/ruokosokeria

3 dl jauhoja

1.5 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

½ mm neilikkaa

1 tl suolaa

2.5 dl ruokaöljyä


1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota läpimitaltaan 24-senttinen irtopohjavuoka.

2. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. (Noin 10 min)

3. Lisää keskenään yhdistetyt porkkanaraaste, hasselpähkinärouhe ja raakasokeri. Sekoita.

4.Lisää keskenään yhdistetyt kuivat aineet ja siivilöi/sekoita ne varovasti nuolijalla käännellen taikinaan.

5. Lisää  ruokaöljy ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada se vuokaan ja paista kakkua uunin keskitasolla noin 40-45 minuuttia. Koska uuneissa on eroja, kannattaa kypsyys koittaa  puutikulla, jos tikku jää kuivaksi kakku on kypsä. Anna jäähtyä..

Kuorrute:
50g voita
100 g Philadelphia juustoa
1 sitruunan raastettu kuori
3 dl tomusokeria
(otin tuorejuustoa ja voita runsaalla mitalla)

Valmista kuorrute:
Sekoita keskenään pehmeä voi, tuorejuusto ja sitruunan raastettu kuori. Lisää tomusokeri ja vispaa seos kiiltäväksi vaahdoksi. Koristele kakku ja makunautinto on valmis.
porkkanakakku-ohje.jpg

Ohjeen pöllisin täältä: Hembakat!


porkkanakakku.jpg

Oleppa hyvä!
-tuta-

20 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta kakusta, kuten huomaat haukkasin siitä jo palasen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein tarkalla silmällä katson.. niin pieni murunen on hävinnyt;)

      Poista
  2. Hieno kakku. Meillä mies tekee parhaillaan raakakakkua tulevaa viikonloppua ja vieraita varten.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta! Kuulostaa herkulliselta. Liisa

    VastaaPoista
  4. Näyttää niin ihanalta, maistuikin varmasti hyvälle.

    VastaaPoista
  5. Porkkanakakku on todellista herkkuani. Upea ohje.

    VastaaPoista
  6. Voi nam mitä herkkua!
    Kaunis koristelu!
    Kivaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Herkullisen näköinen porkkanakakku:)

    VastaaPoista
  8. On muuten hyvän näköistä kakkua!

    VastaaPoista
  9. Varmasti maistuisi minullekkin....namm...kiitos..:)

    VastaaPoista
  10. Houkuttelevan näköinen, kuten leipomuksesi aina ovat.
    Porkkanakakkua en olekaan maistellut aikoihin. Tulipa mieleen, että tuo kuorrute voisi toimia hyvin muffinien päälläkin...!?! :)

    VastaaPoista
  11. Porkkanakakku on minun lemppari kakku.

    VastaaPoista
  12. Maistuvalta näyttää, mitenköhän selviäisi pakettina ??? :)Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  13. Herkullinen kakku :) Täytyypä napata ohje muistiin :)

    VastaaPoista
  14. Ihana kakku ...suussa sulavan näköinen ja varmasti herkullinen.KIITOS ohjeesta,täytyy tehdä tätä vaikka viikonlopuksi ;)

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille kommenteista.. kakku on herkutellen syöty:)

    VastaaPoista
  16. Nami mitä herkkua, porkkanakakku kelpaa aina :)

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio