keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kesän muistoja, talven keskelle!

   

Olenkin jo maininnut, että kävimme kesäkuun alussa muutaman päivän visiitillä Ruotsissa. Kohteena oli entinen kotikaupunkini Fagersta. Klassinen, vanha teollisuusyhdyskunta, joka on saanut nimensä aikoinaan hallitsevan työnantajan, Fagersta Brukin mukaan.

Kuvasatoa!
Fagersta

Fagersta
Fagersta on kaunis kunta Västmanlandissa, siellä on useita tutustumisen arvoisia kohteita. Laitanpa tähän muutaman; esim. Maailmanperintökohteeksi valittu Engelbergin ihastuttava ruukinalue, Västanforssin kotiseutumuseo, joka sijaitsee Strömsholmin upean kanavan tuntumassa. Voit myös vierailla maailman vanhimmassa öljynjalostamossa, joka sijaitsee Ängelsbergin ulkopuolella Barrön saarella (oljeön) Yleensä teen myös muistelukierroksen osoitteisiin Kolmilegränd 5, Skogsvägen 6a ja niille kahdelle tietylle portille, voi sitä menneen ajan havinaa. Matka oli minulle antoisa ja rakas, kuten aina.



Ajelulla kotosuomessa!

Vaikka Naantalin aamu näytti kovin pilviseltä ja sateiselta, päätimme kuitenkin lähteä kohti Porkkalanniemeä.

Samanlainen sää siellä oli, mutta ei se meitä pahemmin haitannut. Kaffet käytiin juomassa Porkkala Marin nimisessä paikassa.

Samalla reissulla poikkesimme ihastelemmaan vanhaa Sjundbyn linnaa Siuntiossa.
Sitä ovat ajan saatossa asustaneet monet aatelissuvut. Myös Helene Schjerfbeck on viettännyt aikaansa siellä.
Adlercreutzin suku on isännöinyt tilaa jo noin kolmesataa vuotta. (Lukuunottamatta Porkkalan vuokra-aikaa, jolloin neuvostoliittolaiset oleskelivat siellä.)






Bengtskärin majakka sijaitsee Kemiönsaaren kunnassa Suomenlahden edustalla!

Reissu alkoi Hangon itäsatamasta, Marine linella!




Mielestäni upea Bengtskär on majakoiden aatelia, se on myös pohjoismaiden korkein majakka.
Pohjakerroksessa on majakkamuseo sekä Bengtskär 1941-näyttely.
Ensimmäisessä asuinkerroksessa on kahvila, kappeli, majakkaposti sekä majakanvartijan asunto.
Siellä on myös mahdollisuus yöpyä, sillä toisessa asuinkerroksessa on majoitustilat.
Tutustuminen Bengtskäriin oli mieleenpainuva, ihanan oppaan avulla saimme tietoa majakan tapahtumarikkaasta ja dramaattisesta historiasta .

Niin ja.. minä kipusin ylös kaikki 252 askelmaa + ne kaksi tikapuun pätkää! Ai että mä olen onnellinen siitä, kun jaksoin.



Matkustelu on sielunruokaa


-tuta-




8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia reissuista <3 Mukava onkin katsella kauniita kesäkuvia näin talven pakkasella :) Kaipaan jo kesää vaikka talvikaan ei vielä ole kunnolla alkanut ;)

    VastaaPoista
  2. Todella upeita kesäkuvia. Taivaskin aivan sininen. Mukavaa muistella talven pimeinä aikoina kesää.

    VastaaPoista
  3. No onkos tullut kesä nyt talven keskelle...ihania kesäisiä kuvia.Mukava muistella talvella kesän retkiä.Mukavaa viikonjakoo sinulle Tuta,kaimaseni ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana postaus, kiitos tästä. Mielenkiintoisia kohteita ja kauniita kuvia. Mukava palata kesään kuvien kera.

    VastaaPoista
  5. Ihania kesämuistoja! Osa näistä paikoista minullekin tuttuja:)

    VastaaPoista
  6. Kiitokset ihanista kommenteista. Tämä postaus pääsi karkaamaan.. en ollut tarkistanut ajastuksen päivämäärää. Aikomus oli lisätä pikku hiljaa reissukuvia, mutta kalenteri päätti toisin. No, nyt se on julkaistu, vaikkakin hieman keskeneräisenä.

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio