maanantai 28. marraskuuta 2016

Sammalpallo!



Sammalpallon teko on helppoa. Ruttasin kosteaa sanomalehteä pallon muotoon ja sidoin sen kiinni rautalangalla. Päälle asettelin sammaleen palasia ja samalla pyörittelin ympärille ohutta rautalankaa. Somisteeksi laitoin koristehelmiä ja paristokäyttöiset valot.

Sammalpalloja voi tehdä myös pienempinä versioina ja niillä voi kaunistaa joulunaikaisia kukka-asetelmia.
sammalpallo ohje.jpg
Sammal on aivan ihana luonnonmateriaali. Sammaleen kerääminen ei kuitenkaan kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan sinun pitää kysyä maanomistajalta lupa. Lapsrakas jos huomaat, että teidän kallionpoukamista on sammalta hävinnyt, 😱 jotenkin vain ne ohikulkiessa tarttui mukaani. Silloin kun kävin hakemassa niitä kuusenoksia.
Ps. Linnut ovat jättäneet pallon ihan rauhaan!

Ihanaa maanantaita sinulle!
-tuta-





18 kommenttia:

  1. Kaunis sammalpallo valoineen. Minäkin väkersin sammalesta pienen kuusen, mutta valoja en ole saanut laitettua vielä.

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen havupallo ja tuo rusetti astiaan kiinnitettynä kimalluksineen kruunaa koko komeuden.

    VastaaPoista
  3. Sammalpallot olisivat kauniita, mutta ei ole paikkaa mistä sammalta ottaisi, joten tyydyn vain sen kuvaamiseen :)

    VastaaPoista
  4. Tuollaisen sammalpallon tekoa olen haaveillutkin, hyvin kaunis valoineen!

    VastaaPoista
  5. Näyttääpä todella kauniilta ja näppärältä.. Ei vaikuta edes kovin vaikea tekeoiselta. Pysyyköhän tuo kuinka pitkään freesinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että säilyy hyvin ulkona.. pitääkin seurata miten pallon käy, nyt kun ulkona on pakkasta.

      Poista
  6. Kauniita ja tosiaankin helppotekoisia. Minun sammalpallosta on linnut tosin käyneet kähveltämässä osan :( Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa jouluista tunnelmaa.Tosi kaunis sammalpallo.Sinulla on jo niin jouluista kotona.Kiitti tästäkin ohjeesta,helppo tekasta...sui,sait ja pallo on valmis =)

    VastaaPoista
  8. Olit niin ihanan kommentin jättänyt että kiitos. Jäin miettimään vanhoja blogisi nimiä et olisinko ollut seuraajasi ekasta lähtien!?
    Niin tai näin niin täällä ollaan edelleen. :)
    Olet kyllä näppärä käsissäsi. Mulla nuo havu ja sammaljutut ovat vain haaveita. Tosi kaunis tuo sinun pallosi.

    VastaaPoista
  9. Ihana sammalpallo,tuota voisikin kokeilla väkästää. Sammalta on onneksi ihan omassakin pihassa sen verran. Luonnonmateriaaleista saa todella kaikkea kaunista kun vaan viitsii tehdä.Mukavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Ihana sammalpallo! Voi kun olisimmekin siellä saarimökillä, sieltä sammalta löytyisi vaikka kuinka. Mutta minä nyt taidan jäädä ilman sammalpalloa..., ehkä keksin jotain muuta. Mutta olipahan kiva vinkki.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Niin kaunis!
    Ihanassa ruukussa!
    Hyvää tiistaita sinulle!❤️

    VastaaPoista
  12. Mulla olis kyllä sammalia tuolla mettäs, mutten viitti tehdä.
    Tuo sun pallosi on hieno ja kivat noi valot siinä. Sinä olet ahkera.

    VastaaPoista
  13. Kaunis! Ja tuo mekko on varsinainen löytö, sopii sinulle hyvin.

    VastaaPoista
  14. Sievä pallokoriste sammaleesta :)
    Ei tunnu olevan mielikuvituksella rajaa, kun koristuksia teet :)

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio