torstai 12. tammikuuta 2017

Naavatillandsia!



Moikka kaikille!
Nyt se ilman lykkäs, tuuli tuivertaa ja lumi pöllyää kuin jossain Siperian lakeuksilla. Kylmyys pureutuu luihin asti ja henki salpautuu vastatuulessa, ulkona ollessa.
Mieleeni juolahti lapsuuden talvet, lumimyrskyjen synnyttämät korkeat nietokset ja se riemu, kun kaivoimme niihin lumimajoja. Silloin tuuli ja pakkanen ei tuntunut missään.


Hieman tropiikkia kotiin!

Kävin eilen Turun Ruissalossa sijaitsevassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä oli myynnissä muutamia kukantaimia ja silmäni osuivat tähän somaan juurettomaan Naavatillandsiaan. Se kuuluu ananaskasvien heimoon ja kasvaa Etelä- Amerikassa puiden oksilla.  Mukaani lähti  pari nippua, hinta yhteensä 6 euroa. 


ilmakukka.jpg

Tillandsiat eivät tarvitse kasvualustakseen multaa. Minä sujautin ne lasipalloihin, joiden pohjille olin kaatanut hieman koristehiekkaa.

naavatillandsia.jpg

Veden ja ravinteet ne ottavat suoraan ilmasta. Siispä joku joutuu sumuttelemaan näitä kahta päivittäin. 

Ilmakukka.jpg

Ulkona on kylmä talvipäivä mutta sen voi hetkeksi unohtaa, hoivaamalla näitä tropiikin ihmeitä.

Hyvää päivänjatkoa sinulle!
-tuta-

38 kommenttia:

  1. Ompa jännää tropiikkia sinulla noissa lasipalloissa ne ovat ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somia ovat.. toivottavasti säilyvät hengissä:)

      Poista
  2. Onpa jännän näköiset kasvit, mut aika riesan otit, jos joka päivä on oltava suihkuttelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu.. saa nähdä kuinka kauan ovat hengissä. Kävin netissä lukemassa lisää... Naavatillandsian voi myös upottaa veteen, muutaman kerran viikossa. Sitten ei tarvi suihkutella joka päivä.

      Poista
  3. Kauniit asetelmat lasipalloissa.Kesä luonasi.

    VastaaPoista
  4. Enpä ole koskaan nähnyt noita viherkasveja. Kivasti oot pannut noihin lasipalloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija.. ovat yleistymässä pikkuhiljaa:)

      Poista
  5. Kivan näköisiä! Mä tappaisin noi alta aikayksikön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna.. siinä voi käydä niin, että minäkin tapan nuo?

      Poista
  6. Hauskan näköiset!
    Kauniisti ne sopii noihin lasipalloihin.
    Hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hauskannäköiset kasvit. Onnea kasvatukseen.
    Täällä meilläkin viime yönä myrskysi niin, että pelkäsin katon lähtevän ilmaan.
    Edelleen tuulee, mutta onneksi hieman maltillisemmin kuin yöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KruunuVuokko, onneksi tuuli on tyyntynyt hieman nyt:)

      Poista
  8. Hurmaavat tupsut Tillandsiaa!
    Muista suihkutella välillä!

    VastaaPoista
  9. Onpa hauskan näköiset ihanasti sopivat lasipalloihin Onnea kasvuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma.. toivottavasti viihtyvät lasipalloissa:)

      Poista
  10. Jännän näköisiä. Näyttävät hyvältä lasipalloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle.. sattui kivasti olemaan kaksi lasipalloa kotona:)

      Poista
  11. Kauniita, erikoisia kukkasia. Upeat noissa lasipalloissa.
    Ihanaista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maahinen.. erikoisia ovat, katsotaan pysyvätkö hengissä meillä:)

      Poista
  12. Kasviterapiaa torjumaan pakkasen tylsistyttävää vaikutusta. Näyttävät hienoilta noissa lasipalloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki, kasviterpia torjuu hyvin kaamosmasennusta:)

      Poista
  13. Voi miten hienot kasvit! Pitäsikin käydä hakemassa itsellekkin!
    Rakastan tuulta ja myrskyä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele.. mukavan näköisiä kasveja ovat:)

      Poista
  14. No hitsi, enpä ole moisista kuullutkaan. Täälläkin on tuullut ja hieman myös tuiskunnut ja tiet ovat olleet ihan kaljamalla :) Hyvää viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa.. pikkuhiljaa rantautuvat suomeen, maailmalla ilmakasvit ovat jo pop.

      Poista
  15. Ihanan näköiset noissa lasipalloissa :) Minä niin kovasti haluaisin viherkasveja kotiin mutta kun ne aina kuolevat vaikka kuinka koitan hoitoa noudattaa :) Mukavaa sunnuntai aamua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle.. katsotaan kuinka minulle käy, tapanko ne. Muut kukat meillä hoitaa ukko-kulta:)

      Poista
  16. Onpa symppis kasvi! Tuollaisen voisi meikätyttökin saada pysymään hengissä.
    Sinulla on kiva blogi. Poikkeilenpa taas!
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  17. Tuollainen on saatava - kiitos vinkistä!!

    VastaaPoista
  18. Ihana! Ai niitä on siellä myynnissä, näin näitä vasta jollakin kukkailoittelussa, oli niin ihanan näköisiä jo silloin että tekisi mieli saada meillekin. Kauniisti sopii lasipalloissa tuohon ikkunan eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa.. juu kauan etsin näitä ja sieltä löysin:)

      Poista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio