Taas voimme nauttia kevään ensimmäisistä raparpereista. Niistä voi leipoa piirakoita, muffineita ja muita herkkuja! Laihdutuskuurini taisi taas unohtua, kun iso pala raparperipiirakkaa vaniljakastikkeen kera katosi suuhuni hetkessä😋
Mutta eihän kevätherkkuja voi vastustaa – raparperin kirpeys ja makea vaniljakastike vievät kielen mennessään. Ehkä huomenna taas kevyemmin, mutta tänään annan itselleni luvan nauttia.
Murotaikina:
3dl vehnäjauhoja
3rkl sokeria
150g voita tai marg.
Täyte:
300g raparperia
(noin 6dl palasina)
(minulla piirakan päällä runsas 4dl
300g mantelimassaa
100g voita tai marg
2 munaa
2rkl vehnäjauhoja
Nypi murotaikina ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi.
(voitele vuoka, noin 27cm läpimitaltaan.)
Painele taikina tasaisesti piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Laita viileään noin 30 minuutiksi.
Aseta uuni 200 asteeseen.
Kuori raparperit ja pilko palasiksi.
Sekoita mantelimassa ja voi vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen, sekoita hyvin.
Kääntele vehnäjauhot sekaan lopuksi.
Levitä mantelimassaseos murotaikinan päälle.
Painele raparperipalat kevyesti seoksen päälle
Paista piirakkaa uunin alatasolla noin 30-35min.
Sirottele jäähtyneelle pinnalle pölysokeria.
Lusikallinen vaniljakastiketta ja hippunen suklaamuruja annoksen päälle. Se tietää huomenna piiitkääää kävelylenkkiä!
Resepti: Allers
-tuta-