sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Nooran Yo-juhlat


    Postaus tulee hieman jälkikädessä, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan.
   Teimme tässä pienen matkan, jonka takia päivitys jäi tuonnemmaksi.



    Nooran Ylioppilasjuhlia pääsimme viettämään aurinkoisessa säässä,
    joka oli mitä mahtavin; ei ollut liian kuumaa, ei myöskään liian kylmää.



Ylioppilajuhlat.jpg


     Raision lukion tulevien ylioppilaiden lakit odottamassa omistajaansa.



    Noora saamassa todistuksensa, lakkinsa ja stipendinsä.

    Vihdoin ja viimein päästiin kukittamaan valmistunutta.



      Noora vuonna 2000 ja vuonna 2016. 
      Pienestä tytöntylleröstä on kasvanut kaunis neitokainen. 

      Naantalin Merisalin buffetinpöytä oli täydellinen. Tässä osa siitä.
      Suurkiitokset ravintolan kokille hyvästä ja maukkaasta ruoasta.

         
      Kuvia meidän nuorista.

  Noora ja perheen miehet.

Ylioppilasjuhlat1.jpg
     Nooran kotona kippisteltiin ja kahviteltiin.

ylioppilajuhlat.jpg
   Tyttäreni tilasi kakun Leipomo Lotalta. Kakku oli suussa sulavan hyvä.
   Ainoa kädenjälkeni oli koristeiden asettelu.

    Noora kiinnittämässä kultaista äidinlyyraa.

  Omalta rakkaalta saatu valmistujaislahja.








Ylioppilasmekko.jpg
Täältä tulen elämä!


Paljon onnea elämän mittaiselle matkalle, toivottaa mummu ja ukki!
Ja mummon toivomus on, 
että suojelusenkelin varjelus olisi aina turvana.´¯`•.¸.


Tämän blogipostauksen myötä toivotan kaikille antoisaa ja ihanaa kesää.
Minä antaudun lempeiden kesätuulien vietäväksi.
(Blogi hiljenee hetkeksi.. Instagramin puolella tulee päivitystä) 
-Tuta-

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Raikas sitruunakakku!

Kävimme pitkästä aikaa Ikeassa ja silmieni eteen pomppasi tällainen ihanuus, jalallinen tarjoiluvati kuvulla.

Lauantaiksi on luvattu ihan hyvää säätä. Lapsenlapseni ylioppilasjuhlaa vietämme ensin koulussa, sen jälkeen menemme ravintolaan syömään. Kippistely ja kahvitarjoilu on sitten heillä kotona, pihaterassilla. Tarjottavat on hyvä suojata silloin, erilaisilla kuvuilla. (ne ötökät, ne ötökät)


sitruunakakku kuivakakku.jpg



Sitruunakakku!

1 sitruuna, kuori + 2 ruokalusikallista sitruunamehua
3 munaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100g voita, sulatettu (jäähdytetty)
½ dl maitoa
3 dl jauhoja

Pinnalle:
tomusokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Huuhtele ja kuivaa sitruuna huolellisesti. Raasta sitruunan kuori hienoksi ja purista 2 ruokalusikallista sitruunamehua.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi kulhossa. Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri ja jauhot keskenään. Yhdistä ne munaseokseen yhdessä maidon, voin ja sitruunan kanssa. Sekoita nopeasti kaikki, tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan, noin 1 ½ litraa. (Minä käytin kahta pikkuista vuokaa.)
Paista kakkua uunin alatasolla noin 35-40 minuuttia. Anna sen jäähtyä vuoassa ja kumoa sitten lautaselle. Siivilöi pinnalle tomusokeria.. ennen tarjoilua.

Ohje Hembakat

sitruunakakku kuivakakku



Onnea ja iloa on..  lapsenlapsen onni!
-tuta-




torstai 2. kesäkuuta 2016

Ylioppilaspikkuleivät

Meidän alkukesän kohokohta lähestyy ja sen huomaa keittiössä leijailevista tuoksuista. Meille on myös tulossa vieraita, joten minä olen uppoutunut leipomaan, pitäähän sitä tarjottavaa olla edes hiukan. Lapsenlapseni juhliin lupasin tehdä muutaman kakun ja ylioppilaspikkuleipiä, nehän kuuluvat tietenkin ylioppilasjuhlien kahvipöytään.

ylioppilapikkuleivät.jpg

Vaalea pikkuleipätaikina
2 1/2 dl sokeria
150 g voita, huoneenlämpöistä
1 kananmuna
1/2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
 noin 6-6 1/2 vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Vatkaa sokeri, voi, muna, kerma ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää jauhoihin leivinjauhe. Sekoita seos taikinaan vähitellen. Lisää tarvittaessa jauhoja, kunnes taikina on sopivaa. Sekoita taikina pehmeäksi taikinaksi.
Anna taikinan levätä jääkaapissa 2-4 tuntia ennen kaulimista. Kauli jauhotetulla alustalla taikinasta noin puolen sentin paksuinen levy. Ota levystä pyöreällä pienellä muotilla kiekkoja (Ø 4 cm) ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paista pikkuleipiä 200 asteessa, noin 5-8 minuuttia (koosta riippuen), kunnes niiden reunat ovat vaalean kullanruskeat. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.

100g taloussuklaata
kultakuulia

Sulata suklaa vesihauteessa. Kasta  pikkuleivän reuna suklaaseen. Paina siihen heti kultakuula lyyraksi. Asettele suklaareunaiset pikkuleivät  ritilän reunalle kuivumaan. 
Valmiit pikkuleivät säilytetään jääkaapissa ja otetaan esille juuri ennen tarjoilua.


Vinkki:


Ellet ehdi leipomaan, voit ostaa valmiita pikkuleipiä ja tuunata ne, helppoa eikö vaan!
ylioppilaspikkuleivät.jpg


Ylioppilaspikkuleivät1.jpg

Nautitaan kesästä..  se on vain kerran vuodessa!
Näkyillään
-tuta-

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Ne parhaimmat kierrepullat..

joissa maistuu manteli ja vadelma!


Pikkupullat kierrepullat pullataikina.jpg



noin 40 kpl


5 dl maitoa
50 g hiivaa
1-2 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
14 -15 dl vehnäjauhoja
150 g voita tai margariinia, huoneenlämpöistä

Voiteluun:
1 muna
pinnalle raesokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja
kardemumma. Lisää jauhot vähitellen.  Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva
alustamisen loppupuolella. Anna nousta liinan alla noin 30 min.

Täyte:
200 g mantelimassaa
1 dl sokeria
2 ½ tl vaniljasokeria
125 g voita, (suolaton)

4 dl vadelmia, pakaste

Sekoita huoneenlämpöinen rasva, mantelimassa, sokeri ja vaniljasokeri  tasaiseksi tahnaksi.

Kun taikina on kohonnut, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 25×50 cm). Levitä levylle mantelimassaseos ja ripottele pinnalle  murennetut, jäätyneet vadelmat.. 
Kääri levy rullalle. Leikkaa se noin 2,5 cm paksuisiksi paloiksi, nosta ne paperisiin leivosvuokiin.
Kohota pullia leivinliinan alla noin 30 min, voitele ne munalla ja koristele raesokerilla. 
Paista pullia  225-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita.
Ohje:Hembakat


vadelmapullat pikkupullat


Rakkaita vieraita tulossa
-tuta-