torstai 1. toukokuuta 2025

Helppo raparperipiirakka




 Siskolta sain hyvän ja helpon reseptin  ❤

Helppo raparperipiirakka

Pohja:

175g marg. tai voita 

3 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

Noin 400g raparperia 

1 dl sokeria

1/2 rkl perunajauhoja


Huuhtele raparperit ja pilko ne noin sentin paloiksi.

Sulata rasva

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, ja  leivinjauhe kulhossa. Lisää sulatettu, jäähtynyt rasva sekoittaen.

Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle (Halkaisija noin 24 cm) Levitä päälle raparperipalat. 

Sekoita  sokeri ja perunajauho. Kaada seos raparperien päälle.

❗Minä luin ohjeen huolimattomasti ja kaadoin sokerin ja perunajauhon kulhoon, sinne sitten lisäsin raparperin palaset, pyöräytin kädellä muutaman kerran ja kaadoin taikinan päälle. Eipä näytä haitanneen lopputulosta.

Paista 225 asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 20-25 minuuttia. Tarkkaile etteivät reunat pääse palamaan. Anna jäähtyä ennen tarjoamista.

Vispatun vaniljakastikkeen kanssa taivaallisen hyvää😋






Vanha kirja maljakkona

 


Vanha kirja maljakkona
Pinterestissä pyörin ja törmäsin tähän ideaan, eihän sitä voinut ohittaa!
Kaivoin vanhan kirjan esiin ja taivuttelin keskeltä sivuja👋 niiden väliin oli hyvä asetella silkkikukkia.  Nyt on kirja täynnä tarinoita kera kukkien💞🌸🌿
Eiköhän tälle jostain sopiva nurkka löydy, missä se saa ilahduttaa joka päivä!

Ps. Laitoin mä hieman liimaa noihin kukkiin, että pysyvät paikoillaan. 


Mukavaa päivää sinulle ja kiva kun kurkkasit💞🌿💐

                                     Tuula