maanantai 7. marraskuuta 2011

Havupallo,,

Männynoksista!


..ja nän tein sen.

Minulla oli kotona tälläinen 10x20cm pitkä oasissieni, jonka puolitin ja hiukan sitten muotoilin.

(Myynnissä on myös ihan havupalloihin tarkoitettuja pyöreitä  oasispalloja)
Työnsin  rautalangan oasiksen läpi ja pohjalle laitoin napin stoppariksi.
Yläpuolelle tein  pienen silmukan  rautalangasta, johon kiinnitin  punaisen rusettinauhan!
Sitten aloin painelemaan noin 15-20cm pitkiä kuusenoksia oasikseen..tasaisesti,, alhaalta ylöspäin. (Oksien päät voi halutessa tökätä liimaan ensin)
Viikon verran havupallo on parvekkeella keikkunut ja hyvin ovat oksat siinä pysyneet, vaikka ensin ajattelin, että koko oasis hajoaa käsiin. Seuraavalla kerralla taidan kieputtaa muutaman veivin ohutta rautalankaa, oasiksen ympärille, ennenkuin alan latomaan oksia siihen.

ja kuusenoksista!



Askarteluniloa teille kaikille!
-tuta-

Pitsiliina




Välillä jotain virkattuakin
Halkaisia 50cm


On se kamala, mulla hajosi koneesta bios ja kiintolevy.(Läppäri oli vaan 9kk vanha) Kahden kuukauden aikana otetut valokuvat, netistä löydetyt ihanat ohjeet ja suosikkiin lisätyt sivut hävisivät taivaan tuuliin. Etsi niitä nyt sitten, valokuvat ovat ainakin ikuisesti poissa. Onneksi mieheni käy aina välillä kopioimassa koneeni  tiedostot  ulkopuoliselle kiintolevylle. Näin ollen tuli vain kahden kuukauden menekki!  Mitäs nyt  tästä opin?

-tuta-