sunnuntai 21. elokuuta 2011

Lakka-tuorejuustokakku



Tätiä juhlimme vielä  tällaisella juustokakulla.


Koristeet sokerimassaa.





Pohja:
Puoliksi halkaistu 3 munan sokerikakkupohja

Lakkatäyte:
3 dl vispikermaa
400g Philadelphia tuorejuustoa
3 dl lakkahilloa (2dl painelin siivilän läpi, ettei kakku ole aivan siemeniä täynnä)
0,5 dl sokeria
5 liivatetta
0,5 dl vettä

Voitele irtopohjavuoka ruokaöljyllä ja sirottele öljyn pinnalle tomusokeria, laita kakkulevy vuoan pohjalle.
Sekoita tuorejuusto, sokeri ja lakkahillo keskenään kulhossa. Laita liivatelehdet pehmenemään tilkkaan kylmää vettä. Kiehauta kattilassa 0.5 dl vettä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kiehuvaan veteen. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos jäähdytettynä tuorejuusto-lakkaseokseen ja sekoita. Lisää vaahdotettu kerma joukkoon. Kaada seos irtopohjavuokaan ja anna  hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia tai kunnes seos on hyytynyt.

Paljon onnea tädille!

-tuta-