tiistai 31. lokakuuta 2017

Puolukkapiirakka!


Pieni hemmotteluhetki meille kahdelle. Se on vain leikata tuosta, kaksi ihanaa puolukkapiirakan palasta, niin iltapäiväkaffet on pelastettu. Tässä yhdistyvät kirpeä puolukka ja makoisa kermaviilitäyte. Sanomattakin kaikki sen tietävät, että on taivaallisen hyvää.

Herkullinen puolukkapiiras kermaviilillä.

Vanha ja hyväksi koettu ohje. Siskolta saatu.
175 g voita sulatettuna, runsas 3 dl vehnäjauhoja, 1 dl sokeria, 1 tl leivinjauhetta.
Sekoita kuivat aineen keskenään. Lisää hieman jäähtynyt voi ja sekoita. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle  (ø 26-28 cm) ja reunoille tasaisesti.

Täyte:
2 dl kermaviiliä
1 kananmuna
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1-2 dl puolukoita tai muita marjoja
Sekoita keskenään kermaviili, kananmuna ja sokerit. Kaada piirakkavuokaan, taikinan ja puolukoiden päälle.
Paista:

225 asteessa noin 25 min 


Vanha kuva ja pieni fiilistelyhetki. Tasan 27 vuotta sitten laitoimme hynttyyt yhteen ja osoiteen samaksi. Sitä minun ei ole tarvinnut koskaan katua❤ ja Hän kuulemma.. on ihan samaa mieltä😉 Nopeasti ne vuodet ovat vierineet, välillä tuntuu, että liiankin nopesti.

Kippis meille ja rakkaille yhteisille vuosille💕

Ihanaa alkavaa marraskuuta sinulle!

-tuta-