maanantai 27. tammikuuta 2014

Tuunausta

Tuunasin pöytäliinan ja miesten kauluspaidan essuiksi ♥ 


Mielestäni vanhat kirjotut pöytäliinat ovat kallisarvoista perintöä, kuitenkin turhan usein ne jäävät kaapin perukoille käyttämättöminä lojumaan. Minullakin on niitä monta.

Tämän liinan on tehnyt yksi isänäidin sisaruksista (1915-1999) hän rakasti yli kaiken käsillä tekemistä. Hänen kotinsa oli sisustettu mitä kauneimmilla virkatuilla/kirjotuilla verhoilla, liinoilla, patalappusilla jne.. sekä mahtavan upeilla kanavatyötauluilla.
Älkää säikähtäkö.. en leikellyt liinaa, tuunasin vaan.
Vieläpä niin nätisti, että  nauhat saan pois, jos haluan käyttää sitä jälleen pöytäliinana.


 
Essu on tarkoitettu  juhlien emännälle ja mielestäni on niin ihanainen, että sen voi hyvin “unohtaa” päälle.

esiliina.jpg

kauniit-essut.jpg

esiliina1.jpg

 
Toisen essun tuunasin ukko-kullan kesäpaidasta. Idean otin kirjasta: Paidan uusi elämä.



Tällaisia tällä kertaa!!

Mukavaa päivää sinne sinulle
-Tuta-






torstai 23. tammikuuta 2014

Jäätynyt enkeli


Pajupirtin Kaisan blogissa on  **jäähaaste. **

Minä ajattelin osallistua siihen tälläisellä jääkoristeella:)



Melkein ilmaista ja kaunista lystiä nämä jääkoristeet.
Siluetti enkeli on jotain metallia ja piirakkavuoka toimi muottina!



Sinistä taivasta vasten on niin ihanainen:)



-Tuta-

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pitsisukat






Lanka on Aloe Vera Lets`s Knit.. ohje Hepsin:

 Vanhat kunnon pitsisukat :)

Ihanaa talvista keskiviikkoa kaikille!!

-Tuta-

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pipo päähän pakkasella

Kaunis päivä on käytettävä hyväkseen! Niinpä "lykkäsin" tyttäreni päälle neulomani pipon, kaulahuivin ja lapaset, nappasin hänet kainaloon ja vein hänet Naantalin vanhaan kaupunginosaan, jossa hän sitten sai nenä ja kasvot punaisena juoksennella edes takaisin ja minä kameran kanssa perässä.




 Aiemmin julkaisemani lapaset mustilla satiininauhoilla kuuluu tähän settiin.


Tuitui..




 Tammikuussa neulotaan pipoa. "Mukaan voi siis osallistua neulomisen lisäksi ompelemalla, piirtämällä, askartelemalla, skräppäämällä tai millä tahansa tavalla, kunhan työ on tehty käsin". Säännöt löydät




Pipo on neulottu ilman ohjetta omaan päähän sekä tyttären päähän sopivaksi. Näyttää perineen samanlaisen päämuodon kuin minä ;) Tavallinen pipo kun ei meidän päähän käy. 
 Lankana käytin tavallista mustaa ja Flokin hapsullista. Neuloin ensin tavallisella langalla n. 10 cm, sen jälkeen hapsulla joka toinen kerros. Olen aiemmin neulonut samanlaisen vihreänharmaan (moppipipo)




-Tuta-

torstai 16. tammikuuta 2014

Tuli ja jää


Jälleen on aika tehdä jäälyhtyjä.

Jaalyhty.jpg




Kynttilän valossa näyttää niin  lumoavan  kauniilta.




jaakukkia.jpg


Jäälyhty on erittäin helppo tehdä, tarvitset vain vuoan, koristeet, veden ja pakkasen:)


-Tuta-

tiistai 14. tammikuuta 2014

Sisustuskynttilät

koristeeksi, siskolle!








Aikomus oli ensin kiinnittää kuvat aidon näköisiin led -kynttilöihin, mutta näin joulunjälkeen en löytänyt niitä mistään.

Kuvat kiinnitetty TÄLLÄ MENETELMÄLLÄ.



Mukavaa talvea kaikille, nyt se tuli meillekin:)
-Tuta-


torstai 9. tammikuuta 2014

Sisustuskyltti

"Muista eilinen, unelmoi huomisesta, mutta elä tänään"
.
.
Sydämellinen sisustuskyltti!
sisustuskyltti.jpg




Näinhän se menee. Eilinen ei tule takaisin, jos tuli virheitä tehtyä, niin opi niistä. Tänään voit ne korjata ja toivoa, että huomenna kaikki on paremmin.


Siinäpä keikkuu somasti peilin kulmassa:)

Minä piirsin sydämen kovalevyyn ja ukko-kulta leikkasi sen kuviosahalla.
(Ikean löytönurkasta saa suuriakin kovalevyn palasia hyvin edullisesti)

Kuva on netin vapaa kuva, jonka päälle kirjoitin tekstin. Sitten tulostin sen  ihan tavalliselle tulostuspaperille.

Tässä kuva.. sinulle <3


Liimasin kuvan kiinni  puuliima/vesi seoksella, (erikeepperi sopii myös) Suhde: 50%-50%!
Minulla on vanha kaulin askartelukäytössä. Sillä kun pyöräytin kovalevysydämen yli, niin kuva oli napakasti kiinni ja ilmakuplat poissa.

-Tuta-

tiistai 7. tammikuuta 2014

Vihreä

Facen käsityöbloggareitten ryhmässä on haaste.. tee postaus jonka teemana on vihreä, aihe on vapaa.
.
.
Kun keltaisen ja sinisen värin sekoittaa keskenään, syntyy vihreä väri. Väri joka symboloi runsautta, elämää, luontoa, toivoa ja iloa.
Vaatekaappiini kun menin kurkkimaan, niin enpä löytänyt mitään vihreää. Miten se on mahdollista?
Luonnon, kauneuden, paranemisen ja elinvoiman väriä ei näytä löytyvän minun kaapista.

Lukuunottamatta näitä sukkia, jotka sain valmiiksi joulun tienoilla, kuin tilauksesta!
Niissä on ripaus oliivia, sammalta, mäntyä, kuusta, koivua, kevättä ja nurmikkoa.

Siispä laitan ne heti jalkaani ja annan elinvoiman virrata itseeni.. :)

Ps. On meillä myös ukko-kullan hoivaama vihreä kukkatarha olohuoneessa.. onneksi :) 



-Tuta-


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Lapaset


Virkattu ihan omiin käsiin sopiviksi, ilman ohjetta!

Sisko on tainnut olla hieman huolissaan minun tikuttelu innosta.. blogi on ollut pelkkää askartelua  jo tovin. Kun hän  vieraili meillä jouluna  miehensä kanssa, niin tuliaisina oli pussukka, joka sisälsi käsivoidetta, virkkuukoukun ja langan. Eikö ollutkin ihan selvä vinkki <3

Tässä on sitten lopputulos, lapaset vastaväreillä!
Miksi kaikista väreistä juuri mustat rusetit., koska kuuluvat tiettyyn settiin. Siitä myöhemmin.


Sairastelua!
Lääkkeet ovat lisääntyneet pikkuhiljaa ja vatsa on sanonut irti yhteistyösopimuksen!!!  Jatkuva kipeä olo vatsassa, joka on kuin kuohuva koski.. kääk. (jo kuukauden verran) Särkylääkkeet jätin pois ja se tahtoo sanoa, että nyt sitten en voi kävellä kivun vuoksi.
Muut lääkkeet on pakko syödä.  Vali, vali ja nyt loppu valitus, huonomminkin voisi olla.
Torstaina on aika lääkärille, katsotaan mitä mieltä hän on?

Kuitenkin, kaikesta huolimatta.. ihanaa kun mennään taas kevättä ja valoa kohti, mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille<3
-Oireileva Tuta-

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Taiteltu servetti.. tähti

Kerran joku kaipaili tätä taittelua....
ohje oli ollut  aiemmin Vuodatuksen blogissani.. mutta sieltä ne hävisivät bittiavaruuteen!!
Nyt sitten vanhoja valokuvia selatessa pelmahtivat silmieni eteen.. 
 ja ajattelin, että postaanpa tänne!


Servetin koko 40x40
Aseta servetti oikea puoli pöytää vasten.
Taittele kuvien mukaan.







Käännä  ympäri ... jos  taittelit servetin oikein, lautasella pitäisi olla 


tämän näköinen tähti... ellei, niin uusiksi vaan. Harjoitus tekee mestarin:)


Että oli ihana ajatelma Facen Hymyhuulissa.

TÄMÄ PÄIVÄ ON
ENSIMMÄINEN SIVU
 365 PÄIVÄN KIRJASTA.
KIRJOITA HYVÄ KIRJA
-2014-


Haittaakohan tuo, jos on kirjoitusvirheitä? Ei, tärkeintä on, että se on rakkaudella riipustettu!

Onnekasta alkanutta vuotta 2014 kaikille:)

-Tuta-

Na-ta oli  kokeillut jo taitteluohjetta... kaunis keltainen  tähti tuikkii  täällä!

Tuhat kiitosta sinulle Nata kauniista kortista :)