3 kpl digestiivi keksejä
0,5 dl sulatettua voita
(Minä käytin pohjaan hajonneen suklaakakun palasia)
(Minä käytin pohjaan hajonneen suklaakakun palasia)
Murskaa keksit esim. muovipussissa tai monitoimikoneella. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa rengasvuoan pohja (Ø 12 cm) leivinpaperilla. Painele keksiseos sille. Sivele vuoan sisäreunat öljyllä ja sihtaa pinnalle tomusokeria.
Täyte:
1 dl kermaa
150 g mango-tuorejuustoa
50 g valkosuklaata
2 tl vaniliinisokeria
Vatkaa kerma ja vaniliinisokeri vaahdoksi, lisää huoneen lämpöinen mango-tuorejuusto.
Sulata suklaa mikrossa ja lisää se hieman jäähtyneenä kermaseokseen.
Kaada keksipohjan päälle. Anna juustokakun hyytyä noin neljä tuntia jääkaapissa.
Kiille:
4 rkl mangososetta (bonne tai valio)
1 rkl vettä
2 rkl hyytelö sokeria
Kuumenna vesi ja mangosose kiehuvaksi, koko ajan sekottaen.
Lisää hyytelösokeri, sekoita ja kiehauta.
Jäähdytä kiilettä muutaman minuutin ajan, hiljalleen sekoittaen. Kaada varoen kakun päälle.
Nosta kakku muutamaksi tunniksi jääkaappiin hyytymään.
Herkullinen juustokakku ilman liivatetta.
Ei yhtä jämäkkä kuin liivatteella hyydytetty mutta pienuutensa ansiosta juustokakku pysyy hyvin koossa.
Halauksin
-Tuta-

Maistuis varmaan sullekin!
-Tuta-