sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Hyydytetty persikka-tuorejuustokakku

persikka tuorejuustokakku




Koristeet tein marsipaanista ja asettelin ne paikoilleen juuri ennen tarjoilua. (helposti sulavia kun ovat)


HYYDYTETTY PERSIKKA-TUOREJUUSTOKAKKU

Pohja
1     dl      kananmunia
1  dl        sokeria
1   dl        vehnäjauhoja
2   rkl       kaakaojauhetta

Täyte

500 g   maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl    sokeria
2,5 dl    persikkasosetta
0,5 dl   vettä
5kpl     liivatelehtiä
2,5dl    vispikermaa vaahdotettuna

Pintahyytelö
2dl   vettä

1dl    hyytelösokeria
1dl    persikkasosetta
Valmista pohja. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu kaakaojauhe. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi yli Ø 24 cm:n levyksi. Paista pohja 220 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.

Voitele Ø 24 cm:n irtopohjavuoka ruokaöljyllä ja sirottele öljyn pinnalle tomusokeria. Leikkaa jäähtyneestä pohjasta vuoan kokoinen pohja ja laita se vuoan pohjalle.

Valmista täyte. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokeri ja persikkasose. Sekoita joukkoon kylmässä vedessä liotetut (5 min.) ja kuumaan veteen liuotetut liivatelehdet. Sekoita lopuksi seos kermavaahdon joukkoon.

Laita persikka-juustotäyte kakkurenkaaseen pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. Pidä kakkua pakastimessa, kunnes täyte on kohmeinen. Näin täyte ei sula kakkua hyytelöidessä.
Valmista pintahyytelö. Kiehauta vesi ja sekoita veden joukkoon hyytelösokeri. Anna kiehahtaa. Sekoita joukkoon persikkasose.

Anna hyytelön jäähtyä hieman ja kaada se hyytyneen kakun pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia, kunnes pintahyytelö on hyytynyt täysin.
Irrota vuoka kakun ympäriltä varovasti ja koristele kakku haluamallasi tavalla.
Alkuperäinen ohje nettitelkku, 


Tätä tehdessä koin onnistumisen iloa!
-tuta-