Indiskan vaate- ja sisustusketju oli minulle tuttu 💕 jo 70-luvulla. Tykkäsin shoppailla sieltä vaatteita ja pieniä koristejuttuja.
Mielestäni putiikki oli myös mielenkiintoinen paikka käydä. Kun oven avasi, niin yleensä sieraimiin lehahti mystinen suitsukkeen tuoksu ja silmien eteen levittäytyi joukko eksoottisia, kauniita esineitä ja vaatteita. Niitä oli ihana katsella ja hypistellä.

Kun muutin Suomeen, putiikki unohtui. Kului vuosikymmeniä ja
kerran ollessani kauppakeskuksessa, näin Indiskan. Käväisin siellä ja hypistelin
vaatteita ja jotain tuttua nousi pintaan. Mutta silloin ei mieleeni juolahtanut, että olisi
ollut samaa vaate- ja sisustusketjua, joka oli aikoinaan Ruotsissa.👩
No, tämän vuoden alusta eksyin jälleen Indiskaan ja sitten muistin, tuli oikein sellainen ahaa elämys ja sitten googlasin… no Ruotsalaista alkuperää oli. Siis ihan pakko olla samaa ketjua.😊
No, tämän vuoden alusta eksyin jälleen Indiskaan ja sitten muistin, tuli oikein sellainen ahaa elämys ja sitten googlasin… no Ruotsalaista alkuperää oli. Siis ihan pakko olla samaa ketjua.😊
Indiskan mallisto ja iloiset värit sopivat kaiken ikäisille.
Käytin heidän vaatteitaan kaksikymppisenä💋 ja tykkään niistä yhä edelleen... kuusikymppisenäkin. 😚
Viime kauppareissulla ostin nämä kaksi mekkoa.
Viime kauppareissulla ostin nämä kaksi mekkoa.
Indiskan suitsukepoltin, sain sen siskoltani joskus 70-luvulla.
(Ei kaupallinen yhteistyö)
Lisäys!
Helluntaina lähdimme pienelle ajelulle. Piipahdimme Taalintehtaalla, ihailimme kauniita vanhoja rakennuksia ja hiiliuuneja. Ruukkimiljöö on kyllä kaunis.
Aurinkoa kaikkien päivään💗
-Tuula-