torstai 6. toukokuuta 2010

Baileys- juustokakku


Baileys-juustokakku.jpg

Ihan pakko
06.05.2010 - 16:51
 Baileys-juustokakku
Lumoutuneena katselin Kinuskikissan Baileys- juustokakkua, ja alkoi tekemään mieli samanlaista. Minulla ei ollut kotona valkoista sokerimassaa eikä valkoista väriä, joten päivänkakkara muotilla painelin Dr.Oekterin valkoisesta marsipaanista muutaman kukan Ulkonäkö on nyt jotain sinnepäin, mutta maku oli taivaallinen

Pohja
180 g kaurakeksejä
75 g voita tai margariini
Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 ¼ dl tomusokeria
2 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
3 valkuaista
1 dl Baileys-likööriä

Peitä halkaisijaltaan 24 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja sivele reunoille ruokaöljyä. Murskaa kaurakeksit kaulimella tai tehosekoittimessa. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri. Sekoita kermavaahtoon mascarpone-juusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää kerma-mascarponevaahtoon.
Kiehauta likööri ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita likööri-liivateseos pienissä erissä ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytevaahtoon. Kaada vuokaan ja tasoita pinta nuolijalla. Hyydytä jääkaapissa 3 tuntia. Irrota sitten vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. Koristele sokerimassa- ja/tai marsipaanikoristein hetki ennen tarjoilua.
Ohje: Kinuskikissa
baileys-juustokakku1.jpg

Herkutellaan!
-tuta-