maanantai 16. huhtikuuta 2018

Belgialainen pajupuu!

Meidän parvekkeen  silmänilo, elävä salmiakkikuvioinen puu!
Belgialainen-pajupuu.jpg

Viime syksynä, ihaillessani puutarhakuvia maailman kätevimmässä ideakuvastossa😍 Eteeni lennähti tällainen ruukussa kasvava pajupuu. Päätin jo silloin, että tämän kyllä teen.

Luettuani hetken ohjetta, huomasin että pajunoksat piti kerätä ennen kasvukauden alkua.. siis aikaisin keväällä. No, tämä idea jäi sitten hautumaan talven yli ja nyt sain sen vihdoinkin toteutettua.



Punomiseen tarvittavat tuoreet pajunoksat hain tyttäreni pihapiiristä. Minulla on tässä kahta lajiketta, luonnonpajua ja hopeapajua, yhteensä 32 kpl. Saapi sitten nähdä, miten sopivat yhteen? 
Työnsin ne pareittain multaan, ympyrän muotoon. Sidoin ne kiinni kuvan osoittamalla tavalla, oikealle osoittavat ovat edessä ja vasemmalle osoittavat takana.
Seuraavan kerroksen risteyskohdassa... laitoin oikealle osoittavat taakse ja vasemmalle osoittavat eteen, näin jatkaen kerros kerrokselta😗 
Viimeisen kerroksen risteyskohdat sidoin ohuilla pajunoksilla kiinni.
Ohjeen alkuperää en tiedä.. tänne eksyin  klick, Kuva ja Mieli Ky 

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, saako puuni kauniin vihreän kruunun.. vai joudunko ostamaan silkkikukkia siihen. Se on kastelua, rakkautta ja kastelua.. siitä se lähtee.

Belgialainen-pajupuu-ohje

Lopuksi poistin kaikki apunarut ja leikkasin latvuksen.


Ruutupuu.jpg
Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille!


Belgialainen pajupuu kesäkuun alussa ❤


Kiva kun kurkkasit❤
 -Tuta-

54 kommenttia:

  1. Varmasti kaunis puusi pukkaa lehtiä aika piankin ja vahvasti juuria! Silmäniloa pitkäksi aikaa!! Olikin tosi hyvä ajatus laittaa kahta eri pajua värimaailmaa rikastuttamaan.

    Oikein kaunista viikoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttären pihalla oli juuri sopivasti niitä, niin otin molempia:)

      Poista
  2. Aivan ihana!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihana. Kiitos samoin hyvää alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
  4. SIitä tulee varmasti hieno!
    Paju kyllä alkaa kasvamaan ottaa sen sitten mihin vuodenaikaan tahansa....ainakin tyttären kasvimaan aita alkoi pukkaa lehteä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paju on sitkeä.. aika taitava olen jos onnistun viemään sen hengiltä:)

      Poista
  5. Kiva idea! Tavallisesta pajusta voi myös rakentaa tuohon tapaan viherseiniä. Paju on ala-arvostettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli tehdä enemmänkin näitä pajujuttuja.. ihanaa puuhaa oli:)

      Poista
  6. No onpa kiva idea!
    Tuosta tulee varmasti hieno, kun lehdet alkavat kasvaa!

    Mukavaa maanantaita! <3

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana idea, muista laittaa sitten kesäkuvaakin :)

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen ja kaunis istutus.
    Kiitos. Leppoisaa viikkoa myös Sinulle!☀️

    VastaaPoista
  9. Voi miten hauska! Siitä tulee upea!
    Jään odottelemaan lehtiä...
    Keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan soma on.. laitan siitä kuvia sitten, kun alkaa vihertämään:)

      Poista
  10. Onpas nätti:)
    Kesällä vihreä,talveksi kiepauttaa valot ympärille.
    On taatusti "silmälle iloa!
    ja olen täysin samaa mieltä Tanjan kanssa -pajun arvostuksesta.

    Kiitos samoin sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa.. Hieno ehdotus, siitä voisi saada todella kauniin valopuun:)

      Poista
  11. Voi hittara miten hieno minulle kyllä kelpaisi kanssa kuka sen vain tekee .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli helppo tehdä.. vaikka tuo alku näyttää aikas sekaiselta:)

      Poista
  12. Leppoisaa alkuviikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  13. Toivotaan että jo kohta vihertää, vaikka kaunis on noinkin!

    VastaaPoista
  14. Hieno idea! Puusta tulee varmasti oikein kaunis, kun lehdetkin vielä puhkeavat. Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan nätti.. varsinkin silloin alkaa vihertämään:)

      Poista
  15. Loistava idea♥ Tuosta tulee varmasti hieno! Mukavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti alkaa vihertämään.. vaikka ei se paju helpolla kuole:)

      Poista
  16. Hieno idea! Aikanaan siitä tule varmasti upea:)
    Aurinkoista kevättä sinulle! T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea tuolta netistä löytää.. jotkut ovat kekseliäitä:)

      Poista
  17. Sattumalta löysin blogiin ja jäin heti lukijaksi. Hienon puun olet tehnyt. Minulla on näitä puita ollut pari vuotta ja olen istuttanut sellaiseen vanhantyyliseen rautapataan. Puut ovat olleet talven ulkona ja jännä nähdä taas nyt keväällä, että onko puut hengissä vielä tämän talven jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu ja tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt. Jännityksellä minäkin odotan.. alkaako puuni tekemään versoja.

      Poista
  18. Tämä oli valtavan helppo tehdä.. se näyttää tuossa alussa aika sekavalta, mutta kun sitä alkaa punomaan.. niin menee melkein itsellään:-)

    VastaaPoista
  19. Kiva idea!
    Mukavaa viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
  20. Tengo estos árboles han sido un par de años y me han plantado una olla de hierro de estilo antiguo. Los árboles han estado al aire libre en el invierno y están encantados de ver nuevamente en la primavera que los árboles sobrevivirán este invierno.

    VastaaPoista
  21. Ihanan näköinen-rakkautta ja laulua.Äitini sanoi että kasveille pitää laulaa niin ne kasvaa.

    VastaaPoista
  22. Ompa kiva istutus ja idea loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis.. kaikkea kivaa tuolta netistä löytää :)

      Poista
  23. Oi tästä tulee upea. Mahtava idea. Mielenkiintoista nähdä millainen siitä tulee.

    VastaaPoista
  24. Tästä tulee ihan varmasti upea pajupuu. Pitäisi myös joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  25. Voi että - tuota samaa olen katsonut ja miettinyt, että pitää kokeilla, vaan on aina jäänyt. Koskahan sitä muistaisi ottaa pajut talteen ajoissa.
    Sait kyllä nätin punonnan aikaan, varmasti tulee komea kun alkaa vihertää.

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio