Huivi valmistui jo kesällä ja mielessä oli, että annan sen tyttärelle ennen itsenäisyyspäivää.
Läheltä liippasi, että olisin unohtanut sen laatikon pohjalle:O
Viime hetkellä sitten muistin ja eilen hän sai kietaista sen hartioille.
Huivi neulottu tätä ohjetta mukaellen.
Kuudes joulukuuta
Teille käsky kuului rajoillamme seistä.
Oli tehtävänne silloin mahdoton.
Sinne jäivät ikuisesti monet teistä,
Teki valintojaan käsi kohtalon.
Ovat rajalliset elämämme päivät,
Emme koskaan tiedä kenen vuoro on.
Monet palas', mutta liian monet jäivät,
Vuoksi kodin, isänmaan ja uskonnon.
Ilman ontuvaa ystävääni,
Olisimme vain läntisin lääni.
Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta
Olis' arkipäivä kuudes joulukuuta.
Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä,
Puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta,
Olis arkipäivä kuudes joulukuuta.
Eivät koskaan mene umpeen sielun haavat,
Emme niitä pysty teille korvaamaan.
Aivan liian harvat teistä nähdä saavat,
Kun me itsenäisyyttämme juhlitaan.
Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme,
Se on sitä vuoksi suuren urheuden.
Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme,
Kiitos teidän, se on sinivalkoinen.
Pertti Mäenpää
Siellä jossain oli minunkin isä.. 17 - vuotiaana poikasena ja myöskin äiti.. ilmavalvonta lottana!
.
.
.
Juhlavan kaunista Itsenäisyyspäivää kaikille💙💙
Voi kun upea !
VastaaPoistaLaitoin omalle Facebooksivulle melkein samaa sävyä :)
Kyllä me saamme isiämme ja isoisiämme kiittää tätä maastamme, jonka he pelastivat.
Minun isäni oli siellä, eikä koskaan halunnut asiasta kertoa, kova paikka !
Mutta hyvää itsenäisyyspäivää , mennään illalla kuokkimaan Tamperetalolle ♥
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ SINULLEKIN ♥
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää.
VastaaPoistaKiitos tuosta ihanasta runosta, saman ikäinen oli miunkin isä kun sotaan lähti, lapsiahan he vielä olivat,mutta suuri oli into ja halu suojella tätä maatamme.
VastaaPoistaKiitos heille.
Tänään olisi myös isäni 91 vuotis päivä, mutta hän poistui luotamme jo vuosia sitten.
Kaunis.Hyvää Itsenäisyyspäivää.♥
VastaaPoistaOnpa sievä sinivalkoinen huivi.
VastaaPoistaHyvää Itsenäisyyspäivää :)
Kaunis huivi ja hyvää itsenäisyydenpäivää.
VastaaPoistaHuivikin sopii hyvin tähän päivään. Kaunis ja koko postaus ihana.Hyvää itsenäisyyspäivää.
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää. Isäni oli myös sodassa neljättä vuotta. Ensi vuonna hän olisi täyttänyt 92- vuotta, jollei olisi menehtynyt tänä syksynä. Sievä, itsenäisyyspäivään hyvin sopiva huivi ja kaunis kattaus.
VastaaPoistaNiin kaunis ja juhlava - niin huivi kuin kattauskin!
VastaaPoistaSiellä se oli minunkin isäni.
Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin Tuta!
Hyvää itsenäisyyspäivää!
VastaaPoistaKaunis ja hyvin isänmaallinen huivi! Hyvää itsenäisyyspäivää!
VastaaPoistaKauniin huivin olet tehnyt!!!
VastaaPoistaOikein hyvää itsenäisyyspäivää <3
Kaunis huivi ja ihana juhlallinen kattaus.
VastaaPoistaOikein hyvää Itsenäisyyspäivää.
Ihana huvi palmikkoineen! Juhlallista itsenäisyys päivää!
VastaaPoistaAdorable scarf!!!
VastaaPoistaHave a nice weekend!:)
Nádherné!!
VastaaPoistaAjka
Beautiful scarf!! Just with one cable, very nice!
VastaaPoistaHave a nice weekend!
Todella kaunis huivi. Kyllä se oli kovaa aikaa tuo sota-aika kun nuoret miehet kutsuttiin sotaan ja naiset lotiksi. Mieheni puolelta löytyy myös Lotta ja hänet oli kutsuttu myös Tampereelle Itsenäisyyspäivän juhliin ja melkein 95 vuotiaana oli jaksanut juhlia koko illan. Oli se aikaa kun sotalapsiksi Ruotsiin lapsia laitettiin suvusta löytyy heitäkin muutama. Kyllä nyt saa olla kiitollinen heille jotka tekivät meille Suomalaisille itsenäisyyden.
VastaaPoista