maanantai 11. tammikuuta 2016

Jään lumoa


Jäälyhtyjä ja jääsydän!  Onkohan vain hetken ilo?


jäälyhty-ämpäri.jpg

jääsydän.jpg






 Servetin uloimman kerroksen kiinnitin jälkikäteen, 
jään pinta oli kostea ja se kiinnittyi hyvin siihen.

jäätynytsydän.jpg

jäälyhtyjen-valmistus.jpg

Tämän tein maitotölkkiin.
jääpaasi.jpg

ja tämän kakkuvuokaan..


Se on vähän tuurin kauppaa, tuleeko lyhdystä samea vai kirkas. Joskus olen lukenut, että keitetystä vedestä saa kirkkaan jäälyhdyn, minä olen kokeillut  sitäkin, mutta en  huomannut mitään eroa. 
Jotkut sanoo, että nopea jäätyminen aiheuttaa sameutta ja halkeamia. Kuulemma noin -10 astetta olis sellainen passeli kylmyys. Se on vaan kokeilla, välillä sitten onnistaa.
servetti-jäälyhtyjä.jpg


Täytin kulhon kylmällä hanavedellä ja annoin olla yön yli ulkona (-10) 
Vettä en jäädyttänyt umpijäähän.
Otin kulhon sisälle ja kumosin tiskipöydälle, annoin seistä muutaman minuutin siinä, 
kunnes  jää irtosi itsestään..

Naputtelin varovasti lyhdyn "kattoa", niin että siihen tuli reikä. 
Kaadoin jäätymättömän veden pois.

Reunat siloittelin kuumalla rievulla.
Ihan kaunis on näinkin, mutta minä lisäsin seinämään servetin..

varovasti painellen, keskustasta alkaen taputtelin servetin kiinni. 
Hyvin se tarttui kosteaan jäähän.
(Kävin vielä ulkona suihkuttelemassa  kylmää vettä, servettien päälle, näin pysyvät paremmin paikoillaan.) Nämä servetit voi jättää myös pois... jäälyhdyt ovat kauniita, ihan sellaisenaan.
jäälyhtyjen-koristelu.jpg

jäälyhty-ideat.jpg

jäälyhtypuutarha.jpg
Meidän parvekkeella on nyt jääpuutarha!

Ai että mä tykkään näistä!
-tuta-

52 kommenttia:

  1. No hyvänen aika, ei ole ihme, että tykkäät, kerrassaan lumoavia :) meillä tehtiin van niitä tavallisia kymmenkunta ja kivoja ovat nekin pitkässä rivissä. Toivotaan että pakkasta piisaa, etteivät heti sula.

    VastaaPoista
  2. Minulla on tällä kertaa yksi jääkakku ja tavallisia jäälyhtyjä.
    Näin jääkakun, joka oli täynnä kukkia. Vielä on kokeilematta, kun ei ollut niitä kukkia, mutta noita servettejähän voisi kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Kauniita, tämänhetken taidetta. Sinulla Tuta on niin "kätevä" ja kaunis blogi, että sitä aina ihailen, vaikka kommentointini onkin harvinaista.

    VastaaPoista
  4. Kauniita! Minäkin tein yhden mehutölkkiin, mutta se pahalainen pullistui pohjasta, eikä pysy pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja!
      Niin kävi minullekin.. kuumalla vedellä "höyläsin" pohjan tasaiseksi :)

      Poista
  5. Kaunista ja minusta hyvin romantista.

    VastaaPoista
  6. Ihana jääpuutarha. Olet taitava. Tuossa näköjään Sirkkis jo sanoo saman sanan, joka myös minulle tuli mieleen - niin romanttista!

    VastaaPoista
  7. Onpas kauniita jääkoristeita..Ihana idea nuo servetit.
    kaikkea ihanaa sitä saakin..itselläni ollu jääpalloja, laitoin vettä vesi-ilmapalloon ja niitä nyt on sellasessa kukkakorissa ulkona :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania tuli näistä. Minulla tuo sama sydänvuoka, mutta ---pahkeinen on mökillä saaressa :-(
    Kokeilin pikaisesti tätä tekniikkaa viime vierailun jälkeen. Pitääkin postata kuva.
    Kyllä on ikkunallasi nyt kaunis jääpuutarha.

    VastaaPoista
  9. Kauniita ovat vaikkakin katoavaisia, nautitaan niistä niin kauan kuin voidaan:)

    VastaaPoista
  10. Oi,niin kauniita jäälyhtyjä. Minullakin on jokunen jäätymässä.

    VastaaPoista
  11. Kauniita, romanttisia jäälyhtyjä!♥

    VastaaPoista
  12. Ah..niin romanttista,kaunista,siunulla on nyt upeaa jääpuutarha taidetta =) pimeällä kauniin näköistä.

    VastaaPoista
  13. oi,voi,huokaus täältä,,,, :)
    niin kaunista,
    pakkasherran tuottamaa taidetta,kauneimmillaan:))
    Kiitos :)
    -siipirikko-

    VastaaPoista
  14. Todella kauniita ja näillä pakkasilla kestävät pitkään.

    VastaaPoista
  15. Oi miten kauniita!! Noitahan pitää kokeilla, pakkasta täältä ei puutu -26 näyttää mittari :)

    VastaaPoista
  16. Erittäin kauniita jääkoristeita!
    Ei näistä voi olla tykkäämättä.

    VastaaPoista
  17. Kauniita. Toivotavasti säilyvät pitkään.

    VastaaPoista
  18. UUH, miten kauniita :) Minäkin olen tehnyt lisää jäätaidetta. Tein samanlaisia ruusuja kuin sinulla, mutta pienempiä ja värjäsin ne punaisiksi ja ripustin omenapuun oksille. Lisäksi tein tuollaisen samantyyppisen enkelitaulun, kuin sinun edellisessä postauksessasi. Liisa

    VastaaPoista
  19. Mielettömän ihania! Pitää varmaan kokeilla.

    VastaaPoista
  20. Teillä on kyllä romanttinen ikkunalauta :) Edellisessäkin postauksessa kauniita!

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio