sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulutunnelmaa kohti!

Metalliverkko on tässä pohjana, johon kieputtelin tuijan oksia. Helppo tehdä ja valmistui joutuin. Keittiön vitriinikaappi sai sydämet❤


Risutyöt.jpg

 Verhot saivat joulukellot...

valaisin tontun...
 ja reki joulupukkinsa.

Olohuoneeseen askartelin näitä eväspussitähtiä, nekin ovat niin helppoja tehdä. 



Tähti-paperipusseista.jpg

Talven tuiskuja ja joulua odotellessa voi katsella, vaikka näitä valkoisia lumihiutaletähtiä. Unelmoida ensilumesta, taivaalle syttyvästä tähdestä, kuusipuusta ja siitä joulutunnelmasta, joka valtasi mielen joskus kauan, kauan sitten. 

Aikaan, jolloin tontut tekivät polkuja lumiselle pihalle, kurkkivat ikkunasta sisälle ja hävisivät välittömästi. Äidilläni oli tapana sanoa, että käyvät vakoilemassa, ovatko lapset  kilttejä. Kuulemma kertoivat kaiken  joulupukille ja varsinkin sen, jos oli ollut tuhma.! Silloin oli vaarassa saada sellainen paketti, jossa oli risuja.😟

Eväspussitähti.jpg


 Joulu on myös yllätysten aikaa ❤ Hopeinen Kuunsilta -blogin Liisalta, sain näin kauniin paketin. Paljon kiitoksia Liisa-ystäväin ❤  Seuraavassa postauksessa kerron sitten,  mitä ihanuuksia sain.


Ihanaa 3.adventtia ystävät ❤
-tuta-

33 kommenttia:

  1. Kauniita koristeita ja niin jouluinen tunnelma jo siellä! Mukavaa 3. adventtia.

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista, rauhallista ja jouluista on kodissasi! Voi sitä olla kiltti tai pikkuisen tuhma ja silti saada muutakin kuin risuja. Risut sinä toki käyttäisit askarteluun, joten niitä saavat vain kiltit! Ihanan tunnelmallista 3. adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia... sitä minä hieman ajattelin että risukimppu olis kiva saada kotiin. Ei tarttis juosta tuolla pitkin luontoa :)

      Poista
  3. Kaunista joulutunnelmaa!<3 Hienoja vinkkejä jälleen, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Siellä on joulu valmiina. Ihana tunnelma.
    Todella kauniit tuija-sydämet.
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Tuo tekemäsi viheramppeli (sydän) kuuluu niin siihen kategoriaan, missä ajattelen, etten itse osaisi. Siitä tuli kaunis. Pitäisi joskus vaan yrittää aloittaa ja kokeilla, eli murtaa tämä oman pään sisällä oleva ennakkoluulo... Ihanaa Joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sinulle.. kannattaa kokeilla tehdä, taatusti onnistut:)

      Poista
  6. Ihana jouluinen tunnelma sulla täällä ja niin kauniita koristeita. Hyvää adventtisunnuntaita ja joulun aikaa suloista!

    VastaaPoista
  7. Ihanat tuijasydämet ja muut koristeet. Nuo venytetyt sydämet vaan on niin kauniita. Hyvää adventtisunnuntaita ja jouluviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sinulle.... minä tykkään myös noista venytetyistä sydämistä.

      Poista
  8. Siellä on jo mukavan jouluista. Kauniita koristeita. Meillä tontut juoksentelee pitkin pihoja vieläkin......Kyllä niitä aina välillä näkee, kun on tarkkaavainen ;)

    VastaaPoista
  9. Niin kaunista ❤ Oikein kivaa joulun odotusta sinne teille :)

    VastaaPoista
  10. Ihanuuksia! Ihana kertakaikkiaan tuo "tuijasydän" ♥ mukavaa joulunodotusta Sinulle ♥

    VastaaPoista
  11. Tunnelmallista. :) Mukavaa adventin iltaa!

    VastaaPoista
  12. Kauniit ,sydämmet!
    ...kuin taika-sauvalla olet loihtinut kotiisi niin ihanan ,rauhallisen tunnelman,
    Kaunis,ja tunnelmallinen joulu-koti,odottaa h-hetkiä:).
    Ihanaa Adventtia!
    Sinulle Tuta-ystävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia sinulle Liisa-ystäväin... pakketti oli niin ihana <3

      Poista
  13. Kyllä se on helppoa kun osaa . Hienoja juttuja olet väsännyt ja kävin kurkkaamassa sen eväspussitähtien ohjetta . Ei se minusta ihan helppo ollut, 🤔 . Mutta kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nila... kun oikein tarkasti katsot sitä ohjetta, niin ihan helppo on.

      Poista
  14. Ihania kauniita joulun tunnelma kuvia.
    Tuota kiltti vaiko tuhma aihetta myös toin esille postauksessani.

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio