tiistai 4. kesäkuuta 2024

Helppo raparperipiirakka




 Siskolta sain hyvän ja helpon reseptin  ❤

Helppo raparperipiirakka

Pohja:

175g marg. tai voita 

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

Noin 400g raparperia 

1 dl sokeria

1/2 rkl perunajauhoja


Huuhtele raparperit ja pilko ne noin sentin paloiksi.

Sulata rasva

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, ja  leivinjauhe kulhossa. Lisää sulatettu, jäähtynyt rasva sekoittaen.

Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle (Halkaisija noin 24 cm) Levitä päälle raparperipalat. 

Sekoita  sokeri ja perunajauho. Kaada seos raparperien päälle.

❗Minä luin ohjeen huolimattomasti ja kaadoin sokerin ja perunajauhon kulhoon, sinne sitten lisäsin raparperin palaset, pyöräytin kädellä muutaman kerran ja kaadoin taikinan päälle. Eipä näytä haitanneen lopputulosta.

Paista 225 asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 20-25 minuuttia. Tarkkaile etteivät reunat pääse palamaan. Anna jäähtyä ennen tarjoamista.

Vispatun vaniljakastikkeen kanssa taivaallisen hyvää😋






3 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Raparperistä saa ihanaa herkkua. Minun luottoreseptini on maisemakahvilan raparperipiirakka, mutta se on paljon vaikeampi tehdä. Tätä on pakko kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä niin helppo valmistaa 👍🌿🌸

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköinen piirakka 🌸

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio