tiistai 6. huhtikuuta 2010

Syntymäpäiväkakku vävylle!

Paljon onnea hänelle

#kalakakku.jpg



Vävy täyttää tänään vuosia, niinpä ajattelin tehdä hänelle kala-aiheisen kakun. Vapaa- ajan suuri intohimo kun on pilkkiminen ja onkiminen! Kuva jäljennetty netistä,  yksi asia on kuitenkin selvä, että mitään kynätaiteilijaa minusta ei tule!!

Knippaknappa, että sain tuon kalan jäljennettyä tuohon marsipaaniin.

Hyvää Syntymäpäivää vävylle!!

Suklaakakkupohja:

175g  voita tai margariinia

2dl  sokeria

2  munaa

21/2dl  vehnäjauhoja

1tl  leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

2rkl  kaakaota

1dl kermaa tai maitoa

Täyte:

mansikkahilloa

2dl flora vispiä

0,5dl blå bandin vaniljakastikejauhetta

(flora vispi ja vanilakastikejauhe vaahdotetaan)



Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa taikinaa vielä vähän aikaa. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan, samoin myös maito.Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (15x18), paista 175 asteisessa uunissa n. 50min.Anna kakun jäähtyä ja halkaise kahteen osaan. Kostuta tuoremehulla ja levitä  mansikkahillo sekä vaahdotettu flora vispiseos väliin. Kakku on päällystetty vaahdotetulla flora vispillä jossa on loraus rommiaromia! Koristeet marsipaania.

Kakun ohje: suuri keittokirja

-tuta-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio