Lakka-tuorejuustokakku valkosuklaapinnalla
Jennille sylin täydeltä onnea!
Pohja:
Puoliksi halkaistu 3 munan sokerikakkupohja
Lakkatäyte:
3 dl vispikermaa
400g Philadelphia tuorejuustoa
3 dl lakkahilloa (2dl painelin siivilän läpi, ettei kakku
ole aivan siemeniä täynnä)
0,5 dl sokeria
5 liivatetta
0,5 dl vettä
Voitele irtopohjavuoka ruokaöljyllä ja sirottele öljyn
pinnalle tomusokeria, laita kakkulevy vuoan pohjalle.
Sekoita tuorejuusto, sokeri ja lakkahillo keskenään
kulhossa. Laita liivatelehdet pehmenemään tilkkaan kylmää vettä. Kiehauta
kattilassa 0.5 dl vettä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja
sekoita ne kiehuvaan veteen. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos jäähdytettynä
tuorejuusto-lakkaseokseen ja sekoita. Lisää vaahdotettu kerma joukkoon. Kaada
seos irtopohjavuokaan ja anna hyytyä
jääkaapissa noin 4 tuntia tai kunnes seos on hyytynyt.
Kakun päälle
tein valkosuklaatäyte pinnan: ohjeen
nappasin Kokkilokin blogista
Valkosuklaatäyte:
1dl vispikermaa
1/3 prk rahkaa ( käytin lime/valkosuklaaa rahkaa)
1/3 prk maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sokeria
2 riviä valkosuklaata levystä ( noin 10 palaa)
2 liivatelehteä
0.5 dl vettä
Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka,
tuorejuusto ja sokeri. Sulata valkosuklaa mikrossa pienellä lämmöllä välillä
sekoittaen. Sekoita sulanut suklaa seokseen. Liota liivatelehtiä noin 10
minuutin ajan kylmässä vedessä, kunnes ne ovat pehmenneet. Kuumenna vesi
kiehumispisteeseen. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita
ne kuumaan veteen. Kaada seos kerma-rahka-tuorejuustoseokseen koko ajan
sekoittaen. Kaada seos vuokaan, hyytyneen lakkatäytteen päälle. Anna jähmettyä
ainakin parin tunnin ajan tai yön yli.
Tuoksuherneet tein Mansikkamäen hyvällä ohjeella... ja
sielunisilmillä näin ne jo valmiina kakun päällä...aahh.....mutta mutta,
eipähän tullut yhtä ihanaisia.
Sylintäydeltä onnea Jenni neitokaiselle♥
-tuta-
Sylintäydeltä onnea Jenni neitokaiselle♥
-tuta-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio