torstai 1. joulukuuta 2016

Talvitakki ja minä.. seniorimuotia!

seniorimuotia.jpg


Esittelyssä melkein uusi talvitakkini. Helpolla en nytkään päässyt, juosta sain kaupasta kauppaan. Onneksi Myllyssä vaatekaupat ovat vierivieressä ja kuppiloihin voi välillä istahtaa juomaan maukkaita kahvisekoituksia. Minulla on kumma tapa luokitella vaatekauppoja: Nuorille, nuorille ja hieman vanhemmille. Senioreille ei ole mitään. No, Vero Modan ohi olin jo muutaman kerran kävellyt ja vaaterekillä olin nähnyt ihan itselleni sopivan takin. Kaulaa venyttäen kurkkasin sisälle, että onkohan siellä vanhempaa ihmistä sisällä. Tuollaista n. 60-70 vuotiaita, kuten arvata saattaa, ei ollut. Mutta se takki! Jotenkin huomaamatta pitäisi hivuttautua sisälle. Onnistuin ja nappasin takin kainaloon, menin sovittamaan sitä ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Nopsaan sitten menin kassalle, jossa herttainen nuori neitokainen palveli minua. ”Löytyi sopiva takki.. no hyvä”. Hänen kasvoilla en nähnyt häivähdystäkään siitä, että hän olisi ajatellut: kuules mummo tuo takki ei sovi noin vanhoille. Toivottavasti tämä ei aiheuta reaktiota niille nuorille, jotka jo takin ovat itselleen ostaneet. Palauttavat takkinsa vielä, kun näkevät, että samainen takki on mummon päällä. Sorry Vero Moda ja Only.. jos näin käy!


Tämä huppu on aivan ihana tässä takissa.





seniori muotia.jpg

Mitäs tästä opin! Turhaan laitan sääntöjä itselleni, mielestäni takki on ajaton ja sopii kaiken ikäisille. Mutta miten on, näettekö usein mainoksia missä nuoren mallin rinnalla olisi vanhempi malli esittelemässä samaa tuotetta. Siis vaatteiden luojat ja  mainostajat antavat yleensä sen kuvan, että tuote on tarkoitettu vain nuorille, koska malli  on nuori.

Näkyillään
-Tuta-



42 kommenttia:

  1. Hienon takin löysit ja varmaan on lämmin. Juu kyllä huppu pitää olla:)

    VastaaPoista
  2. Hyvänäköinen takki! Tykkään itsekin tuon mallisista ja viimevuonna sellaisen hankin. Täällä noissa isoissa kauppakeskuksissa on vanhempia naisia myymässä myös nuorten liikkeissä, ja oikeastaan olen sitä mieltä että jos itse vaatteesta tykkää sitä pitää. Onhan Aira Samulinikin nuori vielä ja nuorekas vaatteissaan :)Joten mitäs me nuoret perässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Esther Helmiä.. yritän olla samaa mieltä.. Olen vain kova tekemään itselleni sääntöjä, joita sitten rikon parhaan taitoni mukaan ;)

      Poista
  3. On kyllä hieno talvitakki ja sopii sinulle täydellisesti!
    Ihanaa illan jatkoa sinne!❤️😊

    VastaaPoista
  4. Lämmin ja tyykikäs talvitakki, huppua myös tarvitaan talvella.

    VastaaPoista
  5. Ihana takki, ja wau mikä upea väri sun hiuksissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu Mari.. aurinko paistaa niihin pilviharson läpi, siksi näyttävät niin punaisilta.

      Poista
  6. Ihana takki ja sopii kaiken ikäisille ja myös sinulle. Jos itse tykkää jostakin, niin sama se, mitä joku ajattelee. Tuo takki ei kyllä ole vain nuorisolle suunniteltu. Vero Modasta löytyy kaikenikäisillekin vaatteita. Parasta on se, että itse tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, näinhän sitä pitäisi ajatella.. niin helpommalla pääsisin :)

      Poista
  7. Onnistunut takkiostos, ihan klassikko ja sopii sinulle. Mukavaa, että löysit!

    VastaaPoista
  8. Ihanan takin ostit ja on niin sinulle sopiva.Onnea hyvälle ostokselle ♥
    Tiedän tuon tunteen itsekin haikailen vähän varttuneemmalle sopivoa vaatteita. Ja en mene kauppaan jos siellä on vain nuoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis.. meidät vähän varttuneemmat uhohdetaan niin helpolla :)

      Poista
  9. Oi miten ihanan takin oletkin löytänyt ja huppu on kiva.
    Olet takissasi oikein viehättävän ja nuorekkaan näköinen.
    Älä ollenkaan ajattele, että senioiri-ikäinen etsii vaatteet jostain mummokaupasta.

    Osta sitä mistä pidät ja mikä sopii sinulle,sinun itsesi mielestä.
    Ei vaatteissa ole ikärajoituksia. Olet tyylikkään näköinen nainen ja se siitä.
    Pois joutaa epäilyt :-) Tyttäreni vie minua vaatekauppoihin, ihan kaikenlaisiin ja etsii sopivia vaatteita sovitettavaksi.

    Oikein ihanaa viikonloppua ja ulkoilua uudessa kauniissa takissasi.

    VastaaPoista
  10. Tämä takki niin kuin edellisenkin vaatepostauksesi mekkokin on aivan ihania ja niin hyvin sinulle sopivia!

    VastaaPoista
  11. Samanlaisin aatoksin vaatekaupoilla liikun ja samanlaisen iloisen kassan olen juurikin Vero Modassa tavannut (Ideaparkissa). Kauniin takin löysit ja suojaa varmasti kylmältä, arvostan muhkeita huppuja :D

    Ei me mitään mummoja olla...vuodet on vain laskennallinen ikä, henkinen ikä on ihan toinen :D

    Kaunista viikonloppua Sinulle, pysyttele lämpimänä!

    VastaaPoista
  12. Olipa mukava huomata erään blogin sivupalkissa tämmöinen vaatepostaus. Takki on mainio ja sopii kantajalleen oikein hyvin. Ja upeat on olleet kuvausympäristötkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö.. takista tykkään ja Naantali on kuvauksellinen kaupunki:)

      Poista
  13. Todella kauniin takin löysit ,sopii sulle hyvin ,varmaan on lämminkin.

    VastaaPoista
  14. Kaunis takki!
    Minä ja tyttäreni ostamme sujuvasti vaatteita samoista kaupoista. Onlysta esim. olen löytänyt itselleni useammankin kivan hameen ja paidan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle.. oikeastaan useammat vaatteet sopii kaikenikäisille. Olisi mukavaa jos nuo mainostajat alkaisivat ottamaan varttuneempaa väkeä mukaan mainoksiin:)

      Poista
  15. Tyylikäs takki! Ihanhan olet kuin filmitähti konsanaan kun laiturilla kuljet.

    VastaaPoista
  16. Todella tyylikäs takki, kyllä kannatti rohkaistua ja ylittää kaupan kynnys :)
    Ja höpsis, vaatteissa mitään ikärajaa ole... :)

    VastaaPoista
  17. Eikös ikä nimenomaan tarkoita sitä, että vihdoinkin voi valita sellaiset vaatteet, joissa viihtyy ja unohtaa kaikki -isit ja muut ulkoa tulevat vaatimukset. Sitäpaitsi sinä mikään vanha ole, ainakaan et näytä vanhalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Osakainen..noita itselleni tekemiä sääntöjä voisin hieman höllentää. Tuosta iästä.. taitaa 70 olla lähempänä kuin 60 :)

      Poista
  18. Onnistunut ostos. Takki sopii sinulle hyvin.

    VastaaPoista
  19. Kaunis takki ja sopii kaikenikäisille. Itsekin olen kuusikymppinen täti; en ehkä laittaisi napapaitaa päälleni mutta hameenhelma on ja pysyy vielä jonkin aikaa polven yläpuolella! Eli säännöt romukoppaan vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huithapeli, minunkin hameenhelma on polvien yläpuolella:)

      Poista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio