torstai 21. syyskuuta 2017

Aikamatka 1700-luvulle!

Maalaisrahvaan naisen vaatteet 1700-luvun tyyliin!

maalaisrahvaan-vaatteet-1700-luvun-tyyliin.jpg

Muutama kuukausi sitten tyttäreltäni tuli viestiä: ”mulla on sulle hommia ja aikaa olisi kaksi viikkoa” Hän lähetti minulle kuvan naisesta, joka oli pukeutunut 1700-luvun maalaisrahvaan tyyliin. Hetken kyllä tuijotin kuvaa kauhistuneena ja ajattelin, että ei taida tulla mitään😨. Kysyin sitten, että mihis sä noita tarttet. Vastaus oli.. Mä pukeudun 1700-luvun markkinoille, mutta ei sun ole pakko tehdä. Ja mitä ei äiti lapsensa eteen tekisi. Päivän selasin nettiä ja katselin kuvia 1700-luvun vaatteista. Poldark ja Outlander olivat myös mielessä. (minun suosikkisarjat, joihin eläydyin täysin mukaan) Pikkuhiljaa kaikki alkoi hahmottua päässäni ja aloin näkemään vaatteet tyttäreni yllä.

Hilkkoja ompelin kolme kappaletta.
Hilkat.jpg


Lisäksi ompelin puseron, essun ja alushameen. Kaksi hartiahuivia ja kaksi hametta..
ruosteenruskean..
maalaisrahvaan-vaatteet-1700-luvun-tyyliin1.jpg

 (Mallina tyttärentyttäreni.. Noora Matilda)





 sekä sammaleenvihreän.
1700-luvuntyyliin.jpg
(mallina tyttäreni)

Joka vuosi, elokuun toisena viikonloppuna käsityöläiset ympäri maan, ovat myymässä itse tehtyjä tuotteita Isonkyrön markkinoilla. Niinpä Luostarinmäen torpparintytär Valpuri Mikintytär keräsi villansa ja matkasi Turusta 50 peninkulman päähän Isonkyrön markkinoille myymään niitä. Samalla reissulla hän käväisi myös tervehtimässä  musteriaan, (lue äidinsiskoa) joka ei kihtivaivojen takia päässyt enää paljoakaan pitkiä matkoja liikkumaan.


Villat menivät hyvin kaupaksi ja Valpuri kerkesi tekemään ihastelu/ostoskierroksen, ennen kuin käsityöläiset sulkivat kojunsa.




Väsyttävän ja pitkän kotimatkan jälkeen Valpuri päätti vielä kavuta tutulle kalliolle,  tähyilemään rakkaansa kuunaria. Josko hän olisi tulossa kotiinpäin.
maalaisrahvas-naisen-asu.jpg


No.. varmin tapa on ottaa selfie ja viestittää, kotona olen😘
Sitäpä ei voinut  1700-luvun Valpuri tehdä💗

Kiva kun kurkkasit❤

-tuta-

26 kommenttia:

  1. Samat mieliohjelmat kun sulla. Upea matka 1700 luvulle asujen myötä, olet taitava ompelija. Kivat markkinat ja tykkäisin myös käydä jos olisi täällä päin. Hieno kuvasarja Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Oi...olet kyllä taitava käsistäsi. Kerrasaan upeita!!

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus, kiitos tästä upeasta matkasta 1700-luvulle. Hienoa kun pidetään kiinni vanhoista perinteistä ja välitetään tietoa nuorille. Olet kyllä taitava, niin kauniita ovat asusi.

    VastaaPoista
  4. Hienot asusteet teit tyttärellesi, ei kaikilta noin vain onnistu :)
    Ja ihanan tunnelman olet saanut kuviisi :)

    VastaaPoista
  5. Vau! Hienot asut ja tunnelmalliset kuvat.

    VastaaPoista
  6. Oih..mikä postaus,aivan ihana!!♥ Kauniita on asut ja mallit!!♥ Olet kyllä todellinen taitaja:) Ihanaa syksyistä viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  7. Taitava ompelija olet, asuista tuli hienot!

    VastaaPoista
  8. On tosi kauniita asuja, mahtavia. Olet taitava ompelija.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kiitos kaikille ihanista kommenteista:)

    VastaaPoista
  10. Voi mikä tapahtuma! Ihan mahtavan asun teit!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Voi ihanuus kuinka upea tapahtuma ja nuo neulomasi asut veivät mennessään! Upeita, upeita, upeita, ihania!!

    VastaaPoista
  12. No nyt on kaunista!
    Samaiset markkinat kerran käytyäni, tykkäsin.

    VastaaPoista
  13. On kyllä hienoa että omaaa käsityötaidon! Upeita vaatteita ja markkinoilla tunnelmaa.

    VastaaPoista
  14. Ompelukone on tainnut surista itsekseen ja ompelija eläytynyt menneeseen -selfittömään aikaan?! Upeita "luomuksia"! Löysitkö hyvin materiaalit asuihin, vai kangaspuillako poljit kankaat valmiiksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnneliPunneli.. kankaat löytyi Jättirätistä:)

      Poista
  15. Olet todella taitava. Ihanat ajan asut.

    VastaaPoista
  16. Oletpas ollut ahkera ja lopputulokset upeita!! Sinulla on kyllä taito hyppysissä. Kuvia katsellessa kyllä hyppäsi aikakoneeseen :)

    VastaaPoista
  17. Voi että olet taitava, ja aihe oli hurmaava. Ihanat kuvat, 1700-luku onkin minulle jotenkin tuttu ja sen vuoksi mielenkiintoinen:)

    VastaaPoista
  18. Voi miten ihanat asut olet tehnyt ja aivan mahtavat valokuvat! Myös aihe on todella inspiroiva <3

    VastaaPoista
  19. Oi, sieltäkin on visiteerattu mun kotokotopitäjässäni :) Minäkin olen ollut vuosia sitten samoilla markkinoilla äitini sukkakojussa apumyyjänä. Tänä vuonna äityli kutoi markkinoilla sukkaa näytösluontoisesti.
    Olet kyllä loihtinut todella autenttisen asukokonaisuuden väreineen kaikkineen, taitavaa ompelutyötä. Monella vuosia siellä myyjänä olleillakaan ei ole noin upeaa kokonaisuutta.
    Ja tarinakin on niin mukaansatempaava. Loppuselfielle hihittelen täällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan Väkertäjää. Hänen innoittamanaan visiteerasin pari vuotta sitten Isonkyrön markkinoilla ja voin vain todeta, että Valpuri on ollut ihan oikeassa paikassa ihan oikeissa vaatteissa ;)

      Poista
  20. Oi kiitos Väkertäjä.. mieluisa tehtävä oli, ja vaatteet valmistuivat yllättävän helposti. Tyttärenihän se siinä.. kruunasi kaiken selffiellä♥

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio