lauantai 24. marraskuuta 2018

Valmistujaisjuhlat


Jokin aika sitten juhlimme Jennin valmistujaisia❤ Hetki, joka taitaa olla monelle nuorelle, yksi elämän tärkeimmistä.❤ Ei sitä montaa kertaa elämänsä aikana valmistu ja ensimmäinen ammattitutkinto... on aina se ensimmäinen.
 💗 Oli niin ihanaa saada monta rakasta, läheistä paikalle. Vaihdettiin kuulumisia, otettiin valokuvia ja herkuteltiin. Näitä juhlia oli ilo järjestää ja niistä jäi rakkaat muistot. Onneksi juhlatunnelmiin voi aina palata, katselemalla ja ihastelemalla valokuvia❤ joita kertyi todella paljon.



Niin ne vuodet vierivät❤
Onnittelu- ja tervetuliaismaljana oli Yellowglen Pink Dry kuohuviini. 
(todella raikas juoma, jossa maistui ihana metsämansikka) Alkoholittomana vaihtoehtona oli Pommac. 😘




Siskoni kanssa tuhtattiin❤ Tarjolla oli muna-anjovisleipiä, kinkku/juustoleipiä, kinkkurullia, banaanikakkua, tiikerikakkua, unelmatorttua, omenapiirakkaa sitruunaisella kuorrutteella, kookospalloja, kaurakeksejä, piparkakkuja ja täytekakku. Siis ihan kahvikattauksella mentiin❤ Nuorille oli lisäksi tarjolla raparperimehua, namusia ja maustettuja perunalastuja. Jäätelöäkin oli... mutta sen sitten unohdin tarjoilla😌

❤❤Tässä mummon muruset... niin rakkaita❤❤ 


HETKINEN mummo... jokin taisi unohtua??
Ei unohtunut😍 Jenni valmistui unelma-ammattiinsa... eläintenhoitajaksi😻 
Tästä on hyvä jatkaa elämää eteenpäin.





Paljon onnea elämän mittaiselle matkalle, toivottaa mummo ja ukki!
Ja mummon toivomus on, 
että suojelusenkelin varjelus, olisi aina turvana.´¯`•.¸.

-Tuta-



43 kommenttia:

  1. Ihanat juhlat! Perinteiset herkut, suloiset ruusukupit,hopeiset kahvilusikat, aidot asiat ja rakkaat ympärillä, niistähän sitä syntyy ihania hetkiä ja muistoja. Siunaten on hyvä saattaa nuori matkaan ja iloita saavutuksista! Onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut valmistuneelle. Ihanat juhlat teillä on ollut. Niitä enkeleitä polullesi toivon myös minä.

    VastaaPoista
  3. Hienot juhlat, upeat tarjoilut sekä kaunis vastavalmistunut.

    VastaaPoista
  4. Voi, että kuinka ihanat juhlat , upeiden tarjoiluiden sekä kuvien kera:) Lämpimät onnittelut sekä enkeleitä matkaan valmistuneelle:)
    T: -Satuli-

    VastaaPoista
  5. Oi´´´miten ihanat juhlat järjestitte.
    Kaikkine herkkuineen,ihanine ruusukupiineen .kaikkea just sopivasti:))
    Sulonen kolme vuotias prinsessa,ja nyt oikea kuningatar,kaunis,voi tuo nuoruutta;ja suloisuutta! :)
    ja niin ihanaan ammatti valmistui:)
    Paljon onnea Jennille!!! ja paljon pieniä enkeleitä,turvaksi ,jokaiseen päivään!
    .. mummolle ja ukille, suloista sunnuntaita!...enkeleitä turvaksi!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut valmistuneelle!
    Kaunis kattaus ja kauniita sanoja nuorelle!
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Hei Tuta, ihanat juhlat teillä,kaunis neitonen kuin sinä kuvassa olisit:)
    Hiilipiirros?esittänee juhlapäivän viettäjää,kaunis ajatus.
    Lämpöiser onnittelut Jennille,varjelusta elämän varrelle ja unohtumattomia muistoja tästä juhlapäivästä.
    Onnittelut myös isovanhemmille, suloisesta Jennistä:)
    Terveisim Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anni... tuo piirros on tehty kuvankäsittelyohjelmalla <3

      Poista
  8. Onnittelut valmistuneelle💕Ihanat tarjoilut ja oi miten kaunis tyttö!

    VastaaPoista
  9. Ihana kaunotar sinulla! Ja onnea hänelle paljon ja tuo ammattivalinta on huippuhyvä. Eläimet ovat aina niin ihania perheenjäseniä, meilläkin on lähipiirissä melkein kaikilla lemmikeitä. Niin ja mitkä ihanat herkut teillä ollut tarjolla.

    VastaaPoista
  10. Onnellisia tuommoiset perhejuhlat.

    VastaaPoista
  11. Jestas miten kaunis postaus minä ihan herkistyin . Oletko itse piirtänyt tuon kuvan? Upeat tarjoilut ja upea tyttö. Minulla olisi upea poika tarjolla 😁 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nila... kuvan tein kuvanmuokkausohjelmalla, netistä löytyy monta ilmaisohjelmaa... juu, Jennin poikakaveri taitais tykätä huonoa jos alkaisin ehdottelemaan Jennille.... ❤️

      Poista
  12. Onnittelut valmistuneelle! Kaunis tyttö!❤️
    Siellä on ollut ihanat tarjoilut ja kauniit kuvat!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sari... tällaisia juhlia on ilo järjestää <3

      Poista
  13. Ihanat juhlat ja upeat tarjoilut! Onnea valmistuneelle! Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Ihanat juhlat, minä rakastan juhlien järjesämistä myös. On tärkeää ihmisellä olla joskus aina sankari. Onnea valmistuneille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tarja Rakel.. näin on, juhlia pitää silloin, kun on aika juhlia <3

      Poista
  15. Onnea valmistuneelle <3 Upeat tarjoilut :)

    VastaaPoista
  16. Ihana juhlia tuollaisia juhlia. Mahtavia kuvia, Kiva kun nuori sai unelma-ammatin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tuija...Jenni on rakastanut eläimiä koko ikänsä ja suurin haave olisi joskus valmistua eläinlääkäriksi.

      Poista
  17. Onnitteluni täältä minulta teille kaikille!

    VastaaPoista
  18. Onnea valmistuneelle. Kauniit ja kodikkaat juhlat, kuvat ja hetki, jota olette yhdessä viettäneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia TeSa... rakkaiden kanssa viettämä aika on niin kallisarvoista <3

      Poista
  19. Onnea valmistuneelle ! Ja myös mummille, sillä tuo on iso etappi nuoren elämässä.
    Kauniit juhlat on teillä ollut ja tosi kauniisti esillä tarjottavat.

    VastaaPoista
  20. Paljon Onnea valmistuneelle,
    ja mummille. Teillä oli kauniit juhlat ihanat kuvat.

    VastaaPoista
  21. Ihanat juhlat! Lämpimät onnittelut myös mummille ja ukille ❤.

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio