sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Virkattu rasia!

Vuoden ensimmäinen käsityö on valmis... virkattu rasia ruusunnuppu kannella💗
crocheted-box.jpg

Oman pääni mukaan virkkasin! Rasian pohjana on tavallinen isoäidinneliö, johon virkkasin reunat, kuvan osoittamalla tavalla. Kulmat virkkasin kiinteillä silmukoilla yhteen. Kannen tein myös isoäidinneliöstä, kun se oli sopivan kokoinen niin jatkoin ilman kulmalisäyksiä, näin siihen muodostui reunat. Sama olisi toimunut myös rasiassa... mutta teinpä sen sitten eri tavoin.

Tuo punainen pieni laatikko toimi muottinani... vuorasin laatikon ja kannen elmukelmulla. Valmiin virkatun rasian kansineen, kostutin Erikeeperillä.  Sitten asettelin ne muottien päälle ja annoin kuivua. 

Pieni paperinen ruusunnuppu toimii nuppina! 

Rasia pääsi kampauspöydälleni ja täytin sen vanulappusilla!
Virkattu-rasia.jpg

cien-kasvovesi.jpg

Lempeää sunnuntaita ihan jokaiselle, sinne ruudun taakse!
-tuta-


26 kommenttia:

  1. Samoihin aikoihin tässä vielä valvon, kun ei ole mihinkään kiire aamulla,paitsi Ransua pitää vielä ulos viimeistään klo 8.
    Upea rasia, kuka osaa virkata, meikäläiseltä ei onnistu edes patalaput,
    vaikka äiti neuloi vaikka kuinka hienoja neuloksia, niin ei minusta tullut.

    VastaaPoista
  2. Oi miten nätti tuli rasiasta. tuo on ilo silmille kun siinä sitä katselet.
    oikein hyvää tälven jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Tulipa rasiasta todella kaunis!

    VastaaPoista
  4. Suloinen rasia! Kaunistaa ihanasti kampaupöytää.
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Upea rasia ja ruusu kannessa kruunaa kauneuden. Erikeepperi on ihmeaine ja monessa mukana😊 Suloista sunnuntaita❤️

    VastaaPoista
  6. Tulipa suloinen rasia! <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Onpa tosi upea rasia! Virkkaaminen on kyllä tosi mukavaa. Tykkään siitä enemmän, kun kutomisesta. Harvon tulee kyllä nykyään virkattua. Pitäisi saada inspiraatio siihenkin :)

    VastaaPoista
  8. Jälleen kiva idea! Kaunis rasia siitä tulikin!

    VastaaPoista
  9. Onpa kaunis rasia. Mukavaa pakkaspäivää:)

    VastaaPoista
  10. On todella kaunis rasia. Olet taitava. Hyvää sunnuntaita myös sulle!

    VastaaPoista
  11. Herkän kaunis, suloinen rasia! Tämä on ehdottomasti myös hyvä lahjavihje, kukapa ei tuosta tykkäisi?

    VastaaPoista
  12. Ihana rasia! Todella taitava olet. Mukavaa sunnuntai-iltaa💕

    VastaaPoista
  13. Kaunis,ihana.rasia:)
    ja ruusunuppu piste iin päälle:)
    Lempeää ja rentouttavaa viikkoa!
    sinulle Tuta:))

    VastaaPoista
  14. Tämä on kyllä niin ihana ja tätä jo ihastelinkin tuolla facen puolella. Sopii niin hyvin juurikin vanulappujen säilömiseen ja samalla tuo silmäniloa. Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  15. Voi miten nätti!Tuollainen on kyllä virkattava omalle tytölle,jos ne vanulaput sitten pysyisi ojennuksessa;D

    VastaaPoista
  16. Voi miten ihanan romanttinen ja herkkä rasia. Taitavasti tehty <3 Olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
  17. "Mummonruudut" ovat kivoja ja kun niitä virkkaa tarpeeksi monta, ne syntyvät kuin itsestään. Tuo oli kiva uusi idea hyödyntää mallia, kiitos ideasta! Mukavia talvipäiviä! :)

    VastaaPoista
  18. Yksinkertaisesti aivan ihana! Tosi kiva idea! Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  19. Ihanaa hempeyttä, kaunis käyttöesine.

    VastaaPoista
  20. Kiitoksia teille ystävät kalliit♥ Rasiaa oli aivan ihana virkata♥

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio