sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Mango-tuorejuustokakku




Tänään on vietetty Äitienpäiviä pilvisessä,  kosteassa ja hieman koleahkossa  säässä. Sisällä on kuitenkin lämmintä ja ruoan jälkeen tuoksuva kupillinen kuumaa kahvia, kera mango- tuorejuustokakun kutkutti mukavasti makuhermoja ja lämmitti mieltäkin.

 MANGO-TUOREJUUSTOKAKKU

Pohja
1     dl      kananmunia
1  dl        sokeria
1   dl        vehnäjauhoja
2   rkl       kaakaojauhetta

Täyte

500 g   maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl    sokeria
2,5 dl   mangososetta
0,5 dl   vettä
5kpl     liivatelehtiä
2,5dl    vispikermaa vaahdotettuna
Pintahyytelö

2dl   vettä

1dl    hyytelösokeria
1dl    mangososetta
Valmista pohja. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu kaakaojauhe. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi yli Ø 24 cm:n levyksi. Paista pohja 220 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.

Voitele Ø 24 cm:n irtopohjavuoka ruokaöljyllä ja sirottele öljyn pinnalle tomusokeria. Leikkaa jäähtyneestä pohjasta vuoan kokoinen pohja ja laita se vuoan pohjalle.

Valmista täyte. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokeri ja mangosose. Sekoita joukkoon kylmässä vedessä liotetut (5 min.) ja kuumaan veteen liuotetut liivatelehdet. Sekoita lopuksi seos kermavaahdon joukkoon.

Laita mango-juustotäyte kakkurenkaaseen pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. Pidä kakkua pakastimessa, kunnes täyte on kohmeinen. Näin täyte ei sula kakkua hyytelöidessä.
Valmista pintahyytelö. Kiehauta vesi ja sekoita veden joukkoon hyytelösokeri. Anna kiehahtaa. Sekoita joukkoon mangosose.

Anna hyytelön jäähtyä hieman ja kaada se hyytyneen kakun pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia, kunnes pintahyytelö on hyytynyt täysin.
Irrota vuoka kakun ympäriltä varovasti ja koristele kakku haluamallasi tavalla.


Mukaellen  nettitelkkun, Persikka-tuorejuustokakkua.

Leppoisaa Äitienpäiväiltaa  kaikille Äideille!

-tuta-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio