keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kaurasämpylöitä ja kuulumisia!

Tiesittekö että leipäviikkoa vietetään 7-13.9.2015? Teemaviikon kunniaksi minä innostuin leipomaan  kauraisia sämpylöitä.
Lisäbonuksena tuli tuoreelta leivältä tuoksuva keittiö. 
Kuusi viikkoa on kulunut lonkkaleikkauksesta ja huomaatteko, missä on keppi?
Ulos mennessä otan sen vielä mukaan, mutta sisällä kävely sujuu jo aika hyvin kepittä.  Oikean käden ranne koki myös ihmeparantumisen lääkekuurin aikana ja nyt voin tikutella jälleen. Oi tätä ihanuutta ja onnen tunnetta.

.
.
.

Kaurasämpylät

Ainekset
1/2 l
nestettä esim. vettä, maitoa tai esim. olutta
50 g
hiivaa
5 dl
kaurahiutaleita
1/2 rkl
suolaa
1/2 dl
juoksevaa hunajaa
n. 7 dl
vehnäjauhoja
50 g
sulatettua voita
Valmistusohjeet
Liuota hiiva, suola ja hunaja kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää hiutaleet ja jauhot pikkuhiljaa taikinaa koko ajan vaivaten. Vaivaa taikinaksi. Lisää lopuksi sula voi.
Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa noin 45 min. Leivo taikinasta sämpylöitä. Nosta ne pellille.
Anna sämpylöiden kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 20 min ennen paistoa. Paista 225 asteessa n. 10-12 min. Kaurasämpylät ovat parhaimmillaan uunituoreina.


sämpylä.jpg
Ai että maistui hyvältä kaffen kans:)


Näkyillään!
-tuta-

16 kommenttia:

  1. Hienoa, että toipuminen on sujunut hyvin, niin pirteältä näytätkin!
    Tuoreita sämpylöitä, varmaan maistui hyvälle...jospa yllättäisi siipan ja leipoisikin viikonlopuksi :)

    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että toipuminen on edistynyt jo noin pitkälle :) Kaurasämpylöitä, nam!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana kuulla, että olet noin pitkällä parantumisen tiellä. Kiitos taas ohjeestasi. Herkullisen näköiset sämpylät.
    Aurinkoa ja kaikkea hyvää syyskuisiin päiviisi Tuta.

    VastaaPoista
  4. Onpas herkullisennäköisiä sämpylöitä! ^_^ Ja ihana kuulla että parantuminen on hyvässä vauhdissa :)

    VastaaPoista
  5. Hurmaavat sämpylät! Tuoksu tulvii melkein tänne asti!
    Ja upeasti olet toipunut leikkauksesta!

    Lempeitä syystuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että olet toipunut noin hyvin!
    Tsemppiä syksyyn ja tikutteluja ;)
    -päivi-

    VastaaPoista
  7. Ihana kuulla että olet hyvin toipunut. herkullisen näköiset sämpylät:)

    VastaaPoista
  8. Mukavaa, että olet toipunut hyvin ja jaksat jo leipoakin. Aurinkoista syksyä ja hyvää vointia :-)

    VastaaPoista
  9. Ihan tuoksuvat tänne asti nuo sämpylät:)
    Mukava kuulla, että olet toipunut hyvin ja kepitkin jäävät jo nurkkaan.

    VastaaPoista
  10. Ihanan kodikas postaus, iloa ja maukkautta tulvillaan.

    Oi ihanuus, kepit joutivat komeroon. :-)
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  11. Onnea kepittömästä elämästä!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa kun olet jo noin hyvässä kunnossa, siis elämä voiottaa ♥

    VastaaPoista
  13. Ihana sämpylän tuoksu tulvii näistä kuvista! Hienoa, että olet toipunut hyvin! Iloista syksyä! :)

    VastaaPoista
  14. Vietän leivättömiä viikkoja ja voi miten iski leivänhimo, kun tuoksuttelin tätä blogiasi. Vielä pari viikkoa kestän kuitenkin.

    VastaaPoista
  15. Onnea kepittömyydelle :)
    Omatekoiset sämpylät, kyllä kelpaa!

    VastaaPoista
  16. Voi kun ihanaa että olet saamassa pesäeroa keppiin hiljalleen ja tikuttelemaankin pääset, voi onnea!

    Ihania sämpylöitä!

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio