torstai 31. joulukuuta 2015

Hyydytetty valkosuklaa-limekakku

Nyt on jouluherkut nautittu ja aika siirtyä maistelemaan uuden vuoden herkkuja.
Tämän kakun myötä toivotan kaikille blogiystäville, Hyvää Alkavaa Uutta Vuotta 2016  Happy new year 

valkosuklaa-limejuustokakku


POHJA
150  g keksejä , esim. Digestive (minä käytin domino-keksejä)
75  g Valio voita sulatettuna tai 0,6 dl Valio Oivariini® juoksevaa
TÄYTE
4 liivatelehteä
2  dl Valio kuohukermaa
2  prk (à 200 g) Valio maustettua rahkaa valkosuklaa-lime
2  rkl sokeria
(  1  tl vaniljasokeria )

KORISTELUUN
1 limetti ohuina lohkoina

KIILLE (jätin pois)
1  dl vettä
1  rkl limettimehua
1  dl hyytelösokeria

valkosuklaa-limekakku.jpg

Valmistusohje

Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan (Ø 22-24 cm) pohjan kokoinen pala. Murenna keksit esim. monitoimikoneessa. Sekoita niihin voisula tai Oivariini. Painele muruseos vuoan pohjalle leivinpaperin päälle.
Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä 5 min. Vaahdota kerma. Sekoita vaahtoon rahka ja sokerit. Liuota puristetut liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan (1 1/2 rkl). Kaada seos täytteeseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen.
Kaada täyte murupohjalle. Tasoita pinta. Peitä. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 3 - 4 tuntia.
Leikkaa kuumalla vedellä pestystä limetistä ohuita lohkoja. Kun kakku on hyytynyt, aseta limettilohkot varovasti kakun päälle. Valmista kiille: Kuumenna vesi ja limettimehu kattilassa kiehuvaksi. Sekoita joukkoon hyytelösokeri. Anna kiehua 30 sek. Nosta levyltä. Anna jäähtyä 3 - 4 min.Lusikoi lämmintä hyytelöseosta kakun ja limettiviipaleiden päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 15 min.
Kun kiille on hyytynyt, irrota kakku veitsellä vuoan reunasta. Irrota reuna ja nosta kakku tarjoiluvadille.
VINKKI
* Halutessasi voit tehdä kakun ilman kiillettä. Koristele tällöin kakku sitruunamelissan lehdillä tai valkosuklaarouheella.



Ohje: Valio.fi

Kiitokset kuluneesta vuodesta ja nyt riemulla Uuteen Vuoteen♥ Halaus teille kaikille!

-Tuta-

23 kommenttia:

  1. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta Tuta.

    VastaaPoista
  2. Hyvää Onnelista Uutta vuotta Tuta!

    VastaaPoista
  3. Oikein Hyvää Uutta Vuotta sinulle Tuta! Ja KIITOS,että olen saanut sinut ystäväkseni =)

    VastaaPoista
  4. Nam-nam, herkulta näyttää:)
    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  5. Nam-nam, herkulta näyttää:)
    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  6. Varmaan herkullista!
    Hyvää uutta vuotta 2016 myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Oikein ihanaa uutta vuotta!
    Tuo kakku on varmaan herkkua kuohuvan kanssa :)

    VastaaPoista
  8. Hyvää uutta vuotta myös sinne. Onpas herkullisen näköinen kakku ja lime antaa ihanaa kirpakkuutta:-)

    VastaaPoista
  9. Oi, varmasti aivan hurmaavan makuistakakkua..
    Oikein hyvää sekä onnellista uutta vuotta sinulle Tuta<3

    VastaaPoista
  10. Kiitos ja oikein hyvää ja antoisaa uutta vuotta. Raikkaan herkullisen näköinen kakku :-)

    VastaaPoista
  11. Halaus Sinullekin Tuta! Nyt tiedän mistä helpoiten löydän hyydytetyn kakun ohjeen, kiitos siitä, nam.
    Piimä/maustekakku on sama mitä itsekin teen ja tykkään siitä. Tein jouluksi, on niin hyvin säilyvä.

    Oikein mukavaa ja tervettä tätä uutta vuotta 2016 sinulle ja miehellesi!

    VastaaPoista
  12. hyvää uutta vuotta! 2016!!
    ja KIITOS blogistasi.
    Täällä kuluuaika hyvin,ihastellessa, innostuessa.....
    -siipirikko-

    VastaaPoista
  13. Kiitos maistiaisista, kokeilemisen arvoinen kakku, nam. Hyvän uuden vuoden halaus sinulle Tuta ja kiitos ihanasta blogistasi.

    VastaaPoista
  14. Lämpimät uuden vuoden halaukset myös Sinulle! Voi että olen ollut niin iloinen että olet toipunut niin hyvin, niin iloinen että jälleen pääset nauttimaan siitä tekemisestä, joka on Sinulle tärkeää!

    Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi alkavana uutena vuotena!

    Ihana kakku, nam!

    VastaaPoista
  15. Ihana Tuta, iloa ja innostusta, inspiraatiota ja ihmeitä vuoteesi 2016!

    VastaaPoista
  16. Kiitos viime vuoden mahtavusta postauksista. Monta ideaa olen siulta saanut.
    Olkoon tämä uusi vuosi siulle ja perheellesi iloa, lämpöä, rakkautta,terveyttä ja onnea täynnä.

    VastaaPoista
  17. Säilyttäköön uusi vuosi sen
    mitä rakastat
    Tuokoon tullessaan sen
    mitä kaipaat
    ja vieköön mennessään sen
    mitä taakkana kannat.
    Onnea vuoteen 2016!

    VastaaPoista
  18. Ihanan näköinen kakku!
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  19. Herkullisen näköinen kakku, maistuisi kyllä minullekin. Oikein hyvää ja idearikasta uutta vuotta 2016. Liisa

    VastaaPoista
  20. Voi sentään mikä kakku, kiitos ohjeesta, tykkään kovasti juustokakuista ja samalla liityin lukijaksi, kiva inspiroiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista
  21. Voi sentään mikä kakku, kiitos ohjeesta, tykkään kovasti juustokakuista ja samalla liityin lukijaksi, kiva inspiroiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio