sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Runebergin kääretorttu


Tämä oli kokeiltava...  Runebergintorttu kääretorttuna, sopii juhlaan jos toiseen 😘

Ainekset
4 kpl kananmunaa
1 dl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1 dl mantelirouhetta
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl inkivääriä

TÄYTE
200 g valkosuklaata
100 g tuorejuustoa
2 dl vadelmahilloa

KUORRUTE
3/4 dl tomusokeria
1 - 2 tl vettä

1.Säädä uuni 225 asteeseen. Vaahdota kananmunat ja sokerit kuohkeaksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Kääntele jauhoseos kananmunavaahtoon kevyesti nostellen. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille. Kypsennä uunissa noin 8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja puhtaalle leivinpaperille.
2.Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Lisää tuorejuusto sulan suklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos torttupohjalle. Jätä saumaksi tulevasta reunasta muutama sentti ilman täytteitä.
3.Säästä 2–4 rkl hilloa koristeluun. Levitä loppu hillo suklaan päälle. Kääri torttu leivinpaperin avulla tiukaksi rullaksi. Jätä sauma tortun alle. Kääri leivinpaperi tortun ympärille ja anna tortun vetäytyä jääkaapissa yön yli tai vähintään pari tuntia.
RESEPTI: ANU BRASK
Resepti täältä: Yhteishyvä

Runebergin tortuista ollaan monta mieltä… On niitä, jotka rakastavat, ja niitä, jotka rakastavat vähemmän... Minä kuulun noihin jälkimmäisiin, mutta tästä kääretortusta tykkään mahdottomasti. Resepti on kyllä onnistunut. Suosittelen!


Rakkaita vieraita tuli yllättäin kyläilemään 💕ja Runebergin kääretorttu pääsi testiin😃

Aurinkoa kaikkien sunnuntaihin!
-Tuula-

11 kommenttia:

  1. Kiitos,herkullisesta ohjeesta!
    Täällä yksi herkku-suu joka tykkää kaikenlaisista muunnoksista/koskien runeperintorttuja;)
    (Tuo inkivääri on jännä mauste,sillä saa ihmeitä kerman maustamiseen ,kokeiltu ,ja testattu...Aprikoosista oikein hilloa keitettyä ja kerman sekaan,hypysellinen inkivääriä tekee kääretortusta unelmikon;))))
    Kääretortut ..mun jutut,
    Oikein ihanaa sunnuntaita!,Sinulle-Tuta-ystäväin!!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ole koskaan ollut Runebergin torttujen ystävä, mutta kääretorttu vaikuttaa herkulliselta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Näinkin jossain eri versioita Runebergin tortusta. Itsekään en ole ihan tuon leivonnaisen ystävä. Olenkin tehnyt muutaman kerran kakku version, jossa ei punssi maistu niinkuin perinteisessä versiossa.

    VastaaPoista
  4. Tuon on pakko olla hyvää. Kiitos ohjeesta

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuota mielelläni maistaisin. On ainakin kaunis katsella, niin varmasti myös maukas :)

    VastaaPoista
  6. Oi mikä herkku! Niin kauniisti kuvattukin! Herkkuhetkiä!

    VastaaPoista
  7. Minä pidän kääretorttujen teosta ne on nopeat tehdä, joten tämä sopii hyvin minun kokeiltavaksi. Hyvältä myös näyttää tämä palanen sekä koko torttu. Pidän myös Runebergin tortusta sekin käy.

    VastaaPoista
  8. Tätä ajattelin leipoa meilläkin.Saa myös gluteenittomana.

    VastaaPoista
  9. Minä katsoinkin tuota reseptiä Yhteishyvän sivulla, mutta en paneutunut siihen sen kummemmin. Nyt kun näen sen ihan sinun blogissasi, niin pakko on kyllä tehdä. Minä leivoin kyllä ihan perinteisiä torttuja, mutta ne on jo syöty. Kiitos tästä ohjeesta :) Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
  10. Voi että on herkullista,oikeesti syön silmilläni,kun lopetin makean syömisen viikko sitten,sokeriarvot kun on nousseet taas vähän.
    Osaat tehdä jos vaikka mitä.

    VastaaPoista
  11. Iiihana, vatsassa oikein kurahti kun näin tämän. <3 Sydämellistä sunnuntaita Tuta. <3

    VastaaPoista

Se mitä näet ja miten näet ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, sillä silmien juuret ovat sydämessä. Marleena Ansio